-
Yksi mies kävi kylässä. Siellä kylässä sille miehelle annettiin valokuva-albumi ja sitten sen miehen kahvikuppi täytettiin maisemilla ja muistoilla. Kotiin palattuaan se mies tajusi, että sillä ei ollut mitään mitä muistella. Kahvipannussa oli pelkkää litkua.
Siksi se mies meni kamerakauppaan ja osti kameran. Sitten se meni matkatoimistoon ja varasi liput Mihintahansa.
Ensin se mies lähti kiipeämään Fuji vuorelle. Puolessa välissä sitä vastaan tuli riisihattuinen nainen. Se nainen sanoi sille miehelle, että ei kannata kiivetä pidemmälle. Vyöryissä voi kuolla. Se mies kiitti sitä naista ja otti muistoksi valokuvan naisesta ja Fujista. Sitten se palasi kipinkapin alas.
Seuraavaksi se mies vuokrasi jollan ja päätti meloa sillä läpi Niagaran. Juuri kun se mies oli vasta saavuttamassa pauhaavan putouksen, huitoi vanha ukko rannalla ja huusi sille miehelle, että Niagara oli tänään pahalla tuulella ja söisi vieraan suuhunsa. Mies meloi kipinkapin rantaan, kätteli kiitollisena varoittajaansa ja otti kuvan ukosta muistoksi.
Sitten oli vuorossa Etelänapamantereen ylitys. Mies lähti reippain mielin koirien vetämän retkikelkkansa kanssa matkaan. Keskellä jäätikköä miehen eteen ilmestyi pingviini, joka viittoi miehelle, että tämän pitäisi palata joutuin lähtöpisteeseen, sillä muuten pakkanen purisi mieheltä kaulavaltimon katki. Mies tarjosi pingviinille kiitokseksi purkkisardiineja ja otti tästä muistoksi kuvan ennen kuin käänsi kipinkapin kelkkansa.
Viimeisenä mies halusi nähdä valtameren syvimmän haudan. Mies vuokrasi sukellusveneen. Päästyään pimeän meren uumeniin, hän vaihtoi sukeltajan varusteet ylle ja lähti kurottamaan kohti pohjaa. Pimeässä vedessä merenneidot piirittivät miehen ja käskivät miestä palaamaan sukellusveneeseensä. Muuten mies joutuisi pohjamustekalan lonkeroiden kuristamaksi. Mies kumarsi kunnioittavasti merenneidoille ja pyysi heidät ryhmäkuvaan. Sitten hän kauhoi kipinkapin turvaan sukellusveneensä uumeniin.
Kotiinpalatessaan mies poikkesi valokuvaajalla teettämässä kuvat sekä kirjakaupassa ostamassa itselleen albumin. Albumin kannessa oli pitkäkaulainen kurki levittämässä siipiään Fuji-vuoren huipulla.
Kotona mies otti esiin paperiliiman ja kääri albumin pois muovista. Jännittyneenä mies avasi kuvakuoren. Siinä olisivat hänen muistonsa Mistätahansa. Valokuvat olivat kuitenkin kummallisella tavalla epäonnistuneet. Kaikissa kuvissa jotain oli siinä linssin ja kuvattavan välissä.
Ensimmäisessä kuvassa ei ollut riisihattuista naista, vaan mies itse käsi varoittavasti pystyssä. Toisessa kuvassa ei ollut vanhaa ukkoa huitomassa Niagaralla vaan mies itse huolestuneen näköisenä. Kolmannessa kuvassa ei näkynyt merkkiäkään pingviinistä, vaan mies itse astumassa pelastusrekeen. Neljännessä kuvassa merenneidot eivät hymyilleet kaihomielisesti, vaan kuvassa näkyi mies itse kasvot hapenpuutteen vääristäminä.
Mies ei oikein osannut selittää, mitä oli tapahtunut. Hänen muistonsa olivat hajanaisia ja kuvat vääränlaisia. Kameran linssi oli kuvannut kuvaajaansa. Jokaiseen kuvaan oli ikuistettu pelon kasvot. Miehen kasvot.
Matkasta viisastuneena mies varasi uuden matkan Jokapaikkaan. Sillä kertaa mies jätti kameran kotiinsa. Sillä kertaa mies ei kääntynyt reitiltään, jos joku toinen niin tahtoi. Sillä kertaa mies kuunteli, kiitteli, kätteli, kumarsi ja hurmasi, mutta jatkoi sitten aina kipinkapin eteenpäin. Näytti pelolle selkänsä. Sillä kertaa mies kiipesi Fujin huipulle, lasketteli alas Niagaraa, ylitti Etelänapamantereen ja sukelsi merenpohjan syvimpään hautaan.
Kotiin palattuaan mies istui onnellisena sohvallaan. Kahvipannun litku maistui mahtavalta, vaikka sillä kertaa albumin sivut olivat jääneet tyhjiksi ja muistot poimimatta maailmalle. Mutta mies ei ollut tästä harmissaan, sillä hän oli jättänyt matkatessaan palasen sieluaan Jokapaikkaan. Mies saattoi palata Mihintahansa koskatahansa.
-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaeltaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaeltaminen. Näytä kaikki tekstit
sunnuntaina
keskiviikkona
Poika, jolla oli kaunis otsa
-
Oli kerran poika, joka syntyi vuorten keskellä. Pojan kaksoisveli kuoli syntymähetkellä samaan aikaan, kun veli vetäisi keuhkoihinsa ensimmäisiä henkäyksiä. Sen kuolleen veljen energia siirtyi siihen toiseen veljeen. Siksi sillä pojalla oli kaksinverroin energiaa. Sillä pojalla oli myös tosi kaunis otsa.
Se poika oli todella reipas. Sillä oli niin paljon energiaa, että se ajan kulukseen siirteli vuoria. Siitä syntyi sitten sekasotkua ja vuorten asukkaat olivat kauhean vihaisia. Ne sanoivat sille pojalle, että se on paha poika ja kylän postimies pisti leiman sen kauniiseen otsaan, jotta se ymmärtäisi lähteä pois.
Se poika lähti reippain mielin pois sieltä vuorten keskeltä. Se vaelsi pitkään ja saapui autiomaahan. Tuli pimeää. Mutta ei sitä poikaa väsyttänyt, kun sillä oli niin paljon sitä energiaa. Niinpä se poika alkoi ihailla taivaan tähtiä. Se kurkotti niitä kohti ja poimi ne käsiinsä. Sitten se rakenteli taivaalle ihan uudenlaisia tähtikuvioita. Tähtitieteilijät olivat juuri pitämässä kokousta siinä lähellä ja ne raivostuivat sen pojan tekosista. Yksi tähtitieteilijä otti leiman ja painoi sen sen pojan kauniiseen otsaan. Sitten muut tieteilijät sanoivat, että se on paha poika ja käskivät sitä lähtemään pois.
Se poika lähti reippain mielin pois sieltä autiomaasta. Se vaelsi pitkään ja saapui meren rannalle. Aallot löivät korkealla ja se poika sukelsi niiden aaltojen sekaan. Se ui ja ui ja ui. Sen pojan voimat eivät loppuneet kesken, koska sillä oli sen veljen voimat apuna. Se poika alkoi sukellella ja löysi veden alta vanhoja laivoja ja niiden laivojen ruumista aarrearkkuja. Se poika alkoi sukellella aarteita sieltä vedestä ja kasasi niitä läheiselle autiolle saarelle. Kesken sukelluksen paikalle saapuivat museoviraston edustajat, jotka laittoivat leiman sen pojan kauniiseen otsaan ja käskivät sitä poistumaan alueelta. Siinä leimassa luki paha poika.
Se poika ui reippain mielin rantaan. Rannalla se istahti laiturille ja alkoi katsella kalojen polskimista vedessä. Siitä vedestä heijastui sen pojan kuva. Se poika näki siitä vedenpinnasta myös ne leimat, mitä sen kauniiseen otsaan oli laitettu. Se yritti pestä niitä pois, mutta ne eivät lähteneet millään.
Se poika jatkoi matkaansa reippain mielin kaupunkiin. Siellä oli paljon ihmisiä. Ne eivät tunteneet sitä poikaa, mutta osoittelivat kauniiseen otsaan painettuja leimoja. Ne ihmiset käskivät sitä poikaa lähtemään pois. Se poika olisi halunnut jäädä, mutta se ei voinut, koska ne toiset alkoivat heitellä sitä kepeillä. .
Se poika jatkoi matkaansa reippain mielin, mutta mihin tahansa se menikin, kaikki huomasivat ensin ne leimat ja häätivät sen pois.
Lopulta se poika saapui tulivuoren juurelle. Se oli kuullut huhun, että leimat lähtevät laavalla. Se poika kiipesi tulivuoren huipulle ja sukelsi sisään kraateriin. Se katosi ihan kokonaan. Se vuori alkoi jyristä ja hetken kuluttua sen vuoren uumenista lensi kaksipäinen punainen haikara.
Sen haikaran nähtiin lentävän vuorten keskellä. Tähtitieteilijät bongasivat sen autiomaassa yötaivaalta. Se liiteli myös merien ja autiosaarten yllä. Viimeisenä sen näkivät kaupungin asukkaat. Sitten se katosi kuun taakse ja samalla hetkellä kaikista maailman leimoista loppui muste.
sunnuntaina
Pelistrategioita
-
Ihminen nakattiin nappulaksi shakkilaudalle. Käskettiin edetä läpi laudan haluamallaan tyylillä. Muuta ei ohjeeksi annettu.
Ihminen lähti matkaan. Kukin valitsi värinsä. Valkoisen tai mustan.
Valkoisen valinneilla oli helppo tie. He hyppelivät viistosti valkoiselta toiselle. Osa kiipesi ratsujen selkään ja matka taittui vauhdikkaasti. Valkoinen kuningaspari vilkutti iloisesti parvekkeelta matkaajille. Kivaa.
Mustan valinneilla oli vaikeampaa. He joutuivat kapuamaan tornien seiniä pitkin ja taistelemaan sotureita vastaan. Ratsut vikuroivat ja heittivät selästä juuri kun pääsi vauhtiin. Leveästi hymyilevät mustat kuninkaat vaikeuttivat matkantekoa väärillä valoillaan. Alkoi kuulua epistä. Itseppä valitsit, huusivat valkoiset viereisistä ruuduista.
Joskus valkoiset kuitenkin horjahtivat vahingossa mustalle. He eivät olleet varautuneet siihen. Olivat luulleet, että elämä on valkoisilla tanssimista. He järkyttyivät ja huusivat nyt epistä. Mustat nauroivat vahingoniloisesti takaisin. Osa valkoisista hyppäsi shokissa laudalta.
Mustat eivät horjahtaneet koskaan valkoisille. Mutta joskus joku päätti, että nyt riittää. Teki valinnan. Astui päättäväisesti suoraan tai sivulle. Ei enää suostunut menemään viistoon. Jatkoi matkaa valkoisilla.
Osa kävi valittamassa pelin tekijälle, että eikö ole väärin, että värit menevät sekaisin. Eivätkö valkoiset voisi palata omalle värilleen horjahdettuaan? Eikö mustien pitäisi pysyä omassa värissään?
Ongelma oli, että pelin tekijää ei löytynyt. Löytyi vain keltainen post-it-lappu, jossa luki, että palaan hetken kuluttua. Päivittäkää sääntöjä haluamallanne tavalla.
Siinä sitten yritettiin keksiä yhteisiä sääntöjä kaikenlaisissa komiteoissa ja unioneissa.
Välillä suuret joukot astelivat mustilla niin että oli suorastaan ahdasta. Tunnelma oli kaoottinen. Välillä taas joukoilla oli valkeita kausia ja meininki oli iloista ja kevyttä. Suurimman osan aikaa oli sitten tasaisesti väkeä sekä mustilla että valkoisilla. Mutta siitäkään ei oikein tullut mitään. Kaikki sooloilivat ja sotkivat toisten peliä.
Silloin taas juostiin valittamaan pelintekijälle. Mutta lappu oli edelleen luukulla. Pelintekijä ei ollut palannut. Se aiheutti turhautumista. Osa alkoi jopa syytellä, että pelintekijä oli vastuussa koko kurjuudesta.
Kun aikaa oli kulunut riittävästi, kukaan ei enää jaksanut juosta valittamassa. Todettiin myös, että yhteisiä sääntöjä on turha yrittää tehdä. Kukin pelasi joka tapauksessa omilla säännöillään ja kaikki aika menisi vain sääntörikkomuksista huomauttelemiseen.
Siispä päätettiin antaa mennä vaan.
Joku taivalsi koko matkansa mustilla. Joku päätti valita viimeiseksi askeleekseen valkoisen. Osa taas pisteli valkoisilla, mutta vaihtoi fiilispohjalta viime hetkellä mustaan. Joku taas eteni järkensä varassa saksalaisella järjestelmällisyydellä vuoroin mustalle ja vuoroin valkoiselle.
Osa seisoi neuvottomana kykenemättä päättämään seuraavia siirtojaan. Kun joku toinen sattui samaan ruutuun, he seurasivat tätä toivoen löytävänsä perille, mutta huomasivat pian eksyneensä ja pyörivänsä ympyrää. Osa peesasi epävarmuuttaan osa rakkauttaan.
Osa taas seisoi paikallaan siksi, että heidän kaikki aika meni toisten neuvomiseen. Osa käski astumaan valkoisille, osa taas neuvoi valitsemaan mustan. Välillä nämä helppoheikit huusivat toistensa päälle neuvoja sellaisella innolla, että huomaamattaan horjahtivat itsekin laatoiltaan.
Viimein pelintekijä palasi. Hän oli ollut lomailemassa.
Katsottuaan hetken menoa ja meininkiä, häntä hymyilytti. Hän totesi olevansa tarpeeton ja jatkoi matkaansa tuntemattomille teille. Viimeksi hänet nähtiin kiipeämässä maailman pienimmälle vuorelle.
LOPPU A
Pelilaudalla meno jatkui entisellään. Ihmiset horjahtelivat ruudusta toiseen. Ehkä se oli heidän tehtävänsä. Tulla itsekseen horjumalla. Peesaamalla. Sooloilemalla. Helppoheikit huutelivat neuvojaan, käskivät astumaan milloin mustalle milloin valkoiselle.
Eräänä päivänä koko lauta putosi nurinpäin lattialle ja kaikki nappulat vierivät minne sattui. Kukaan ei tullut siivoamaan sotkua, sillä pelintekijä vaelteli edelleen jossakin kaukomailla. Pikku hiljaa hämähäkit kietoivat pelilaudan nappuloineen seitteihinsä.
Ikuisuudessa lannistunut pöly alkoi leijua ilmassa.
LOPPU B
Kun aikaa oli kulunut tarpeeksi, yhä useampi löysi perille. Se ei johtunut säännöistä eikä helppoheikeistä. Horjahdukset vähenivät. Peesailut vähenivät. Sooloilijat vähenivät. Yhä useampi oli oppinut valitsemaan, minne astuisi seuraavaksi antamatta tunteen tai järjen sekoittaa askellustaan. Mustan tai valkoisen sijaan yhä useampi kulki rajavyöhykkeillä.
Eräänä päivänä pelilauta oli tyhjä.
-
Ihminen nakattiin nappulaksi shakkilaudalle. Käskettiin edetä läpi laudan haluamallaan tyylillä. Muuta ei ohjeeksi annettu.
Ihminen lähti matkaan. Kukin valitsi värinsä. Valkoisen tai mustan.
Valkoisen valinneilla oli helppo tie. He hyppelivät viistosti valkoiselta toiselle. Osa kiipesi ratsujen selkään ja matka taittui vauhdikkaasti. Valkoinen kuningaspari vilkutti iloisesti parvekkeelta matkaajille. Kivaa.
Mustan valinneilla oli vaikeampaa. He joutuivat kapuamaan tornien seiniä pitkin ja taistelemaan sotureita vastaan. Ratsut vikuroivat ja heittivät selästä juuri kun pääsi vauhtiin. Leveästi hymyilevät mustat kuninkaat vaikeuttivat matkantekoa väärillä valoillaan. Alkoi kuulua epistä. Itseppä valitsit, huusivat valkoiset viereisistä ruuduista.
Joskus valkoiset kuitenkin horjahtivat vahingossa mustalle. He eivät olleet varautuneet siihen. Olivat luulleet, että elämä on valkoisilla tanssimista. He järkyttyivät ja huusivat nyt epistä. Mustat nauroivat vahingoniloisesti takaisin. Osa valkoisista hyppäsi shokissa laudalta.
Mustat eivät horjahtaneet koskaan valkoisille. Mutta joskus joku päätti, että nyt riittää. Teki valinnan. Astui päättäväisesti suoraan tai sivulle. Ei enää suostunut menemään viistoon. Jatkoi matkaa valkoisilla.
Osa kävi valittamassa pelin tekijälle, että eikö ole väärin, että värit menevät sekaisin. Eivätkö valkoiset voisi palata omalle värilleen horjahdettuaan? Eikö mustien pitäisi pysyä omassa värissään?
Ongelma oli, että pelin tekijää ei löytynyt. Löytyi vain keltainen post-it-lappu, jossa luki, että palaan hetken kuluttua. Päivittäkää sääntöjä haluamallanne tavalla.
Siinä sitten yritettiin keksiä yhteisiä sääntöjä kaikenlaisissa komiteoissa ja unioneissa.
Välillä suuret joukot astelivat mustilla niin että oli suorastaan ahdasta. Tunnelma oli kaoottinen. Välillä taas joukoilla oli valkeita kausia ja meininki oli iloista ja kevyttä. Suurimman osan aikaa oli sitten tasaisesti väkeä sekä mustilla että valkoisilla. Mutta siitäkään ei oikein tullut mitään. Kaikki sooloilivat ja sotkivat toisten peliä.
Silloin taas juostiin valittamaan pelintekijälle. Mutta lappu oli edelleen luukulla. Pelintekijä ei ollut palannut. Se aiheutti turhautumista. Osa alkoi jopa syytellä, että pelintekijä oli vastuussa koko kurjuudesta.
Kun aikaa oli kulunut riittävästi, kukaan ei enää jaksanut juosta valittamassa. Todettiin myös, että yhteisiä sääntöjä on turha yrittää tehdä. Kukin pelasi joka tapauksessa omilla säännöillään ja kaikki aika menisi vain sääntörikkomuksista huomauttelemiseen.
Siispä päätettiin antaa mennä vaan.
Joku taivalsi koko matkansa mustilla. Joku päätti valita viimeiseksi askeleekseen valkoisen. Osa taas pisteli valkoisilla, mutta vaihtoi fiilispohjalta viime hetkellä mustaan. Joku taas eteni järkensä varassa saksalaisella järjestelmällisyydellä vuoroin mustalle ja vuoroin valkoiselle.
Osa seisoi neuvottomana kykenemättä päättämään seuraavia siirtojaan. Kun joku toinen sattui samaan ruutuun, he seurasivat tätä toivoen löytävänsä perille, mutta huomasivat pian eksyneensä ja pyörivänsä ympyrää. Osa peesasi epävarmuuttaan osa rakkauttaan.
Osa taas seisoi paikallaan siksi, että heidän kaikki aika meni toisten neuvomiseen. Osa käski astumaan valkoisille, osa taas neuvoi valitsemaan mustan. Välillä nämä helppoheikit huusivat toistensa päälle neuvoja sellaisella innolla, että huomaamattaan horjahtivat itsekin laatoiltaan.
Viimein pelintekijä palasi. Hän oli ollut lomailemassa.
Katsottuaan hetken menoa ja meininkiä, häntä hymyilytti. Hän totesi olevansa tarpeeton ja jatkoi matkaansa tuntemattomille teille. Viimeksi hänet nähtiin kiipeämässä maailman pienimmälle vuorelle.
LOPPU A
Pelilaudalla meno jatkui entisellään. Ihmiset horjahtelivat ruudusta toiseen. Ehkä se oli heidän tehtävänsä. Tulla itsekseen horjumalla. Peesaamalla. Sooloilemalla. Helppoheikit huutelivat neuvojaan, käskivät astumaan milloin mustalle milloin valkoiselle.
Eräänä päivänä koko lauta putosi nurinpäin lattialle ja kaikki nappulat vierivät minne sattui. Kukaan ei tullut siivoamaan sotkua, sillä pelintekijä vaelteli edelleen jossakin kaukomailla. Pikku hiljaa hämähäkit kietoivat pelilaudan nappuloineen seitteihinsä.
Ikuisuudessa lannistunut pöly alkoi leijua ilmassa.
LOPPU B
Kun aikaa oli kulunut tarpeeksi, yhä useampi löysi perille. Se ei johtunut säännöistä eikä helppoheikeistä. Horjahdukset vähenivät. Peesailut vähenivät. Sooloilijat vähenivät. Yhä useampi oli oppinut valitsemaan, minne astuisi seuraavaksi antamatta tunteen tai järjen sekoittaa askellustaan. Mustan tai valkoisen sijaan yhä useampi kulki rajavyöhykkeillä.
Eräänä päivänä pelilauta oli tyhjä.
-
Älä pidä kiirettä matkaa varatessasi
-
Astun sisään kapeasta ovesta konttoriin. Kello ovessa helähtää. Puisen pöydän takana istuu virkailija. Hänellä on kiharainen harmaa tukka, joka kurottaa kohti kattoa. En ole ihan varma, onko hän mies vai nainen. Hänellä on harmaa villatakki. Ehkä hän on nainen. Toisaalta hänellä on miehen kädet.
Ilmassa leijuu savua. Ikkunasta tuleva valonsäde luo illuusion, että virkailijan tukka savuaisi.
--
- Hei, virkailija sanoo käheällä äänellä.
- Terve. Kiinnostuin tuosta ikkunassa olevasta mainoksesta. Olisin halunnut tietää vähän yksityiskohtia matkasta.
- Joo, se onkin hyvä tarjous, virkailija sanoo ja yskii samalla niin, että paperit kavahtavat pöydällä. Köhinän keskeltä hän jatkaa:
- Niin siinä on siis kaksi reittivaihtoehtoa, joista voi valita. Määränpäähän on sama.
- Miten ne sitten eroavat toisistaan?
- A-reitti kestää 466 päivää. Tarjolla on hienoja näkymiä vuoristojunissa ja hyväkuntoisia majataloja.
- Kuullostaa hyvältä, mutta kesto on kyllä vähän turhan pitkä.
- Sitten sinun kannattaa harkita B:tä. Siinä matka kestää 29 päivää.
- Siis mitä, samaan paikkaan alle kuukaudessa?
- Niin.
- Miten se B voi olla niin paljon nopeampi? Onko siinä joku lentokoneosuus tai luotijuna?
- Ei kun vaihtoehdossa B, reitti kuljetaan kontaten. Takaperin.
- Täh?
- Niin se menee. Se konttaaminen on sitten ihan tavallista konttaamista. Ei mitään välineurheilua. Tämä on tällainen luomuvaihtoehto. Polvisuojia ei sitten saa käyttää ja nukkuminen tapahtuu taivasalla. Virkailija keskeyttää lakonisen puhetulvansa ja yskii taas hartiat täristen.
- Kuullostaa järjettömältä! Miten on mahdollista, että junalla matka vie satoja päiviä ja omilla jaloilla matkaten samaan paikkaan pääsee alle kuukaudessa?
- Muistutan omilla jaloilla takaperin. Niin se vain on. Tämä on tietenkin huomioitu matkan hinnoittelussa.
- Niin toinen on sitten varmaan aika paljon kalliimpi?
- Juu. Vaihtoehto A on itseasiassa ilmainen. Se vie asiakkaalta vain aikaa. Reitti B:stä laskutetaan sitten se omaisuus mitä sinulla nyt on. Me myymme sen eteenpäin ja sinulle ei tule tietenkään mitään ylimääräisiä kuluja. Verottajan kanssa meillä on sopimus. Vakuutusta tälle B-reitille ei myönnetä. A-vaihtoehdossa on sitten täysivakuutus.
- Siis mitä? Konttaaminen ja taivasalla nukkuminen maksaa ja maisemajunat majataloilla ja vakuutuksilla ei maksa?
- Niin, se on tarkkaan hinnoiteltu. Niin ja muistuttaisin vielä, että kysymyksessä on siis takaperin konttaaminen.
- Kuule ihan sama. Eihän kukaan todellakaan rupea antamaan ropojaan päästäkseen konttaamaan ja nukkumaan taivasalla. Hullunako minua pidät?
- Konttaamaan takaperin. Niin valinta on sinun. Laitetaanko sitten siis mieluummin tällainen ilmainen paketti maisemavuoristojunaan?
- Odotas nyt hetki. Onko joku joskus valinnut tässä tilanteessa jotain muuta kuin reitin A?
- Monikin, mutta viime aikoina B on ollut vähemmän suosittu paketeista. Sitä kuitenkin lämpimästi suosittelemme.
- Suosittelette? Siis suosittelisitko minullekin B-vaihtoehtoa ihan vakavissasi?
- Ilman muuta. Se on laatumatka seikkailuhenkisille. Paljon mielenkiintoisempi ja todellisempi kuin tuo A-vaihtoehto.
- Siis ainoa laatu mitä tästä teidän vaihtoehdosta B löydän, on se, että matka kestää vähemmän aikaa. Jos siis tuo aikataulu pitää tosissaan paikkansa.
- Aikataulu pitää täsmälleen. A-reitti täsmälleen 466 päivää. B-reitti täsmälleen ja tasan 29. Se on kirjattu sopimusehtoihinkin. Ja toinen etu on tietenkin siinä, että pääset sitten B-reitin taitettuasi jatkamaan matkaa vuoristojunalla ilmaiseksi. Se lukee näkymättömällä musteella siellä mainoksen alareunassa.
- Hetkinen, siis mitä mitä mitä? Siis miten niin sen jälkeen ilmaiseksi vuoristojunaan? Sehän sisältyy jo tuohon A-pakettiin!
- Aivan, aivan. Otetaan ihan rauhassa. Ei hermostuta. Siinä on pientä päällekkäisyyttä ihan tarkoituksella. Että oppii erottamaan näennäisen todellisesta. Katsos A-vaihtoehdon valinneet palaavat takaisin alkupisteeseen yhä uudelleen ja matkaavat siis reitillä edestakaisin 466 päivän ajan. Siinä kyydissä et ryvety matkalla. Pysyt jotakuinkin entisellään. Pääset kyllä lopulta jatkamaan matkaa, mutta vähän hitaammalla aikataululla. B-vaihtoehdossa joudut sitten kulkemaan hampaat irvessä, kitumaan ja taistelemaan. Siinä luot nahkasi. Palat isolla liekillä. Kuljet raastimen läpi. Muutut. Tulet itseksesi. Mutta sen jälkeen sinä pääset jatkamaan matkaa eteenpäin vuoristojunalla heti 29 päivän kuluttua. Eteenpäin - edestakaisin. Sama määränpää, mutta reissuilla on eroa.
Mutta nyt siis minkälainen lippu sinulle siis saisi olla? A vai B? Suosittelen edelleen tuota B:tä.
- ?
- Mieti ihan rauhassa. Tämä tarjous on voimassa... pieni hetki, tarkistan täältä sopimusehdoista... Juu ei hätää, valitsemassasi kohteessa tarjous näyttää olevan voimassa vuoteen 20... tai siis kuolinpäivääsi asti. Eli ota aikaa ja suunnittele ihan rauhassa elämäsi matka. Maistuisiko sinulle tässä välissä vaikka kuppi kahvia tai teetä?
-
tiistaina
Selviytymisopas sellaisille, jotka putosivat pienenä piimäsaaviin
-
Poika juoksee ohitseni ja karjuu. Jossain kuulemma halkeaa uraani. Hän on matkalla varastamaan ruokaa. Tarjoan pojalle mandariineja. Hän ottaa kaksi ja salaa kolmannen. Ennen ydintuhoa täytyy syödä hyvin. Täysinäisellä vatsalla selviää katastrofeista.
Portaita on joka paikassa. Askeleet vievät edestakaisin ylös alas ei-mihinkään. Ennen kuin yrittää kiirehtiä perille, on tarkistettava huolellisesti, onko liikkeessä vai pysähdyksissä. Virtaako kaikki ympärillä? Vai seisooko kaikki ja virtaako itse? Kun pistää silmät kiinni, virtaus jatkuu, loputtomiin. Ei hetkenkään rauhaa näissä liukuportaissa. Hätävivusta vetämällä pääsee koomaan. Mutta sen käyttö on ankarasti kielletty.
Sellainen, jolla on pipo päässä sisällä, haluaa tulla rakastetuksi. Juhlatilaisuuksissa päähineiden käyttö sisätiloissa tulisi sallia. Se lisäisi turvallisuudentunnetta ja shampoota joutuisi vähemmän valtameriin.
Sellainen joka räjäyttelee pommeja vanhustentalon nurkilla, saa osakseen paljon ymmärrystä ja aamupalaksi päähäntaputuksia. Muuten hän lopettaisi ja menisi laulamaan kotiseutulauluja sinne nurkkien sisälle.
Se mitä teet kertoo kuka olet. Tekosi ovat olemuksesi. Kaikki akrobatia on turhanpäiväistä veikistelyä, jos keikut pelkkien sanojen varassa. Teot vievät sinut hirteen ja katkaisevat köyden oikealla hetkellä. Lisätään tähän pelkokertoimeen vielä bonusosa: Se mitä teet kertoo kuka olet silloin kun olet väsynyt, turhautunut ja raivoissasi. Silloin voit valita kiristätkö solmua vai löysäätkö. Suurennatko vai pienennätkö mittakaavaa? Mikä on yhden suhde toiseen ihmiseen kartalla ja kartan ulkopuolella?
Seuraa polkua, joka on merkitty katkoviivalla. Löydät itsesi vetiseltä maa-alueelta. Olisit voinut valita myös toisen polun, jos olisit ollut tarkkana. Se olisi vienyt jyrkänteelle.
Jos et tiedä missä olet, etsi muurahaispesä puun juurelta. Istu pesään ja odota kunnes näet, mihin aurinko laskee. Jos siinä hetkessä asiat eivät kirkastu istu vielä, kunnes tähdet tulevat näkyviin. Valitse niistä kirkkain ja seuraa sitä kunnes se sammuu.
Varo punaisia jättiläisiä ja valkoisia kääpiöitä. Ne haluavat eksyttää sinut reitiltä ja viedä sinut maanalaiseen maailmaan, joka vilisee mappeja.
Se miten armahdat itsesi kertoo, miksi olet kasvamassa. Itsensä kuristaminen johtaa runsaaseen kaulaliinan käyttöön. Käheä ääni on kaunis silloin kun se on vapaa. Sellaista voi kuunnella yksinkin. Kirkas ääni rikkoo yksinäisyydessä ikkunoita.
Se miten vastaat pahaan, kertoo kuinka pitkällä olet. Jos et tiedä, oletko edes matkalla, osta seutulippu ja matkusta sinne, missä miehet äänestäisivät jaloillaan, jos ne liikkuisivat. Laske hymysi, vähennä niistä tylysi. Mitä jää jäljelle, kun annat puolet hymyistäsi pelastusarmeijalle?
Se kuinka montaa ihmistä katsot silmiin päivän aikana väistelemättä kertoo, kuinka kiinni olet itsessäsi.
Jos et ole varma mistään, osta horoskooppi tarjouksesta, vie 'haluaisin' sana panttilainaamoon ja teetä itselläsi teko.
-
Poika juoksee ohitseni ja karjuu. Jossain kuulemma halkeaa uraani. Hän on matkalla varastamaan ruokaa. Tarjoan pojalle mandariineja. Hän ottaa kaksi ja salaa kolmannen. Ennen ydintuhoa täytyy syödä hyvin. Täysinäisellä vatsalla selviää katastrofeista.
Portaita on joka paikassa. Askeleet vievät edestakaisin ylös alas ei-mihinkään. Ennen kuin yrittää kiirehtiä perille, on tarkistettava huolellisesti, onko liikkeessä vai pysähdyksissä. Virtaako kaikki ympärillä? Vai seisooko kaikki ja virtaako itse? Kun pistää silmät kiinni, virtaus jatkuu, loputtomiin. Ei hetkenkään rauhaa näissä liukuportaissa. Hätävivusta vetämällä pääsee koomaan. Mutta sen käyttö on ankarasti kielletty.
Sellainen, jolla on pipo päässä sisällä, haluaa tulla rakastetuksi. Juhlatilaisuuksissa päähineiden käyttö sisätiloissa tulisi sallia. Se lisäisi turvallisuudentunnetta ja shampoota joutuisi vähemmän valtameriin.
Sellainen joka räjäyttelee pommeja vanhustentalon nurkilla, saa osakseen paljon ymmärrystä ja aamupalaksi päähäntaputuksia. Muuten hän lopettaisi ja menisi laulamaan kotiseutulauluja sinne nurkkien sisälle.
Se mitä teet kertoo kuka olet. Tekosi ovat olemuksesi. Kaikki akrobatia on turhanpäiväistä veikistelyä, jos keikut pelkkien sanojen varassa. Teot vievät sinut hirteen ja katkaisevat köyden oikealla hetkellä. Lisätään tähän pelkokertoimeen vielä bonusosa: Se mitä teet kertoo kuka olet silloin kun olet väsynyt, turhautunut ja raivoissasi. Silloin voit valita kiristätkö solmua vai löysäätkö. Suurennatko vai pienennätkö mittakaavaa? Mikä on yhden suhde toiseen ihmiseen kartalla ja kartan ulkopuolella?
Seuraa polkua, joka on merkitty katkoviivalla. Löydät itsesi vetiseltä maa-alueelta. Olisit voinut valita myös toisen polun, jos olisit ollut tarkkana. Se olisi vienyt jyrkänteelle.
Jos et tiedä missä olet, etsi muurahaispesä puun juurelta. Istu pesään ja odota kunnes näet, mihin aurinko laskee. Jos siinä hetkessä asiat eivät kirkastu istu vielä, kunnes tähdet tulevat näkyviin. Valitse niistä kirkkain ja seuraa sitä kunnes se sammuu.
Varo punaisia jättiläisiä ja valkoisia kääpiöitä. Ne haluavat eksyttää sinut reitiltä ja viedä sinut maanalaiseen maailmaan, joka vilisee mappeja.
Se miten armahdat itsesi kertoo, miksi olet kasvamassa. Itsensä kuristaminen johtaa runsaaseen kaulaliinan käyttöön. Käheä ääni on kaunis silloin kun se on vapaa. Sellaista voi kuunnella yksinkin. Kirkas ääni rikkoo yksinäisyydessä ikkunoita.
Se miten vastaat pahaan, kertoo kuinka pitkällä olet. Jos et tiedä, oletko edes matkalla, osta seutulippu ja matkusta sinne, missä miehet äänestäisivät jaloillaan, jos ne liikkuisivat. Laske hymysi, vähennä niistä tylysi. Mitä jää jäljelle, kun annat puolet hymyistäsi pelastusarmeijalle?
Se kuinka montaa ihmistä katsot silmiin päivän aikana väistelemättä kertoo, kuinka kiinni olet itsessäsi.
Jos et ole varma mistään, osta horoskooppi tarjouksesta, vie 'haluaisin' sana panttilainaamoon ja teetä itselläsi teko.
-
keskiviikkona
Metsähajatelmia
.
Vaelsin muutaman päivän metsässä.
Puiden keskellä käveleminen on erilaista kuin muovituolien keskellä käveleminen. Eräs mies sanoi painokkaasti, että ihmisellä pitää olla suunta. Pitääkö? Suorinta tietä menemällä ei pääse niin pitkälle kuin harhailemalla.
Välillä pitää palata takaisin jälkiään. Käännekohta on se paikka, jossa oppii katsomaan mennyttä toisesta suunnasta.
Näin hymyilevän kiven ja kyllästyneen kiven. Ihminen pitäisi kohdata joskus ilman historiaa. Välillä vaihdamme ulottuvuutta itse kukin eikä ole enää paluuta vanhaan. Vanha rakkaus ei ehkä ruostu, mutta se hiipuu joksikin jota ei enää ole tässä ajassa mahdollista sytyttää. Vajoaa ulottuvuuksien väliin. Vapautta on päästää irti siitä, mitä ei enää ole. On tunteita joiden on hyvä antaa lahota. Maassa leijailevat kellastuneet lehdet ovat kasvun ennusmerkkejä.
Puiden keskellä voi katsoa toista ihmistä ohi samalla tavalla kuin Stokkan kellon alla. Rohkea on se joka avaa ensimmäisenä keskustelun nuotiopaikalla. Se mistä on kömpelöä puhua, on kaikkein notkeinta mielessä. Kun lopettaa muistelun, ennustelun ja valittelun, tulee aika hiljaista.
Suuri loimu ei lähde liikkeelle isosta pökkelöstä vaan pienistä tikuista. Hakaneulat pelastavat. Hakaristit pelottavat. Sytytysnestettä ei kannata juoda janoonsa pimeässä.
Nukuin yhden yön teltatta taivasalla. Pelko on järjetön rakennelma. Se estää nukkumisen ja tekee hereilläolosta painajaisunta. Muurahaisen rasahduksesta tulee murhaajan askel. Tuuli puhutteli kovalla äänellä. Niin kovalla, että tunsin muuttuvani tuuleksi. Minua ravisteltiin. Tunsin kunnioitusta.
Sielu jäi metsään. Kuori söi Floridan broileria ABC-aseman tolpan juuressa.
Kotona neljä seinää tuntui epätodelliselta kotelolta.
.
Vaelsin muutaman päivän metsässä.
Puiden keskellä käveleminen on erilaista kuin muovituolien keskellä käveleminen. Eräs mies sanoi painokkaasti, että ihmisellä pitää olla suunta. Pitääkö? Suorinta tietä menemällä ei pääse niin pitkälle kuin harhailemalla.
Välillä pitää palata takaisin jälkiään. Käännekohta on se paikka, jossa oppii katsomaan mennyttä toisesta suunnasta.
Näin hymyilevän kiven ja kyllästyneen kiven. Ihminen pitäisi kohdata joskus ilman historiaa. Välillä vaihdamme ulottuvuutta itse kukin eikä ole enää paluuta vanhaan. Vanha rakkaus ei ehkä ruostu, mutta se hiipuu joksikin jota ei enää ole tässä ajassa mahdollista sytyttää. Vajoaa ulottuvuuksien väliin. Vapautta on päästää irti siitä, mitä ei enää ole. On tunteita joiden on hyvä antaa lahota. Maassa leijailevat kellastuneet lehdet ovat kasvun ennusmerkkejä.
Puiden keskellä voi katsoa toista ihmistä ohi samalla tavalla kuin Stokkan kellon alla. Rohkea on se joka avaa ensimmäisenä keskustelun nuotiopaikalla. Se mistä on kömpelöä puhua, on kaikkein notkeinta mielessä. Kun lopettaa muistelun, ennustelun ja valittelun, tulee aika hiljaista.
Suuri loimu ei lähde liikkeelle isosta pökkelöstä vaan pienistä tikuista. Hakaneulat pelastavat. Hakaristit pelottavat. Sytytysnestettä ei kannata juoda janoonsa pimeässä.
Nukuin yhden yön teltatta taivasalla. Pelko on järjetön rakennelma. Se estää nukkumisen ja tekee hereilläolosta painajaisunta. Muurahaisen rasahduksesta tulee murhaajan askel. Tuuli puhutteli kovalla äänellä. Niin kovalla, että tunsin muuttuvani tuuleksi. Minua ravisteltiin. Tunsin kunnioitusta.
Sielu jäi metsään. Kuori söi Floridan broileria ABC-aseman tolpan juuressa.
Kotona neljä seinää tuntui epätodelliselta kotelolta.
.
sunnuntaina
Ikkunoita hiekassa
.
Kuljen autiomaassa. Vaellan silmät hiekassa. On kuuma. Keskellä avaruutta näen puisen asumuksen. Se muistuttaa pientä pagodia.
Kurkistan oviaukosta. Näen miehen istumassa matolla. Hän hymyilee. Kehottaa käymään peremmälle. On rauhallista ja varjoisaa.
Mies haluaa näyttää jotakin. Hän liuttaa auki puisen ikkunaluukun. Katson näkymää ihmeestä ihastuneena. Edessäni avautuu leikkisä meri ja liitukalliopoukamat.
- Näet ikkunasta sen, mitä haluaisit olla, mies toteaa eteensä katsoen.
Sitten hän sulkee ikkunaluukun. Hän kääntyy ja avaa vastapäiseltä seinältä toisen ikkunan. Näen taas tutun äärettömän kuivan ja kuuman autiomaan.
- Näet ikkunasta sen, mitä luulet olevasi, mies sanoo ja sulkee ikkunan.
Kolmatta päätyikkunaa hän ei avaa.
Lähtiessäni mies sanoo:
- Tiedäthän, nuo näkemäsi maisemat olivat molemmat pelkkiä kangastuksia. Vain kolmannella ikkunalla on todellista merkitystä.
.
Kuljen autiomaassa. Vaellan silmät hiekassa. On kuuma. Keskellä avaruutta näen puisen asumuksen. Se muistuttaa pientä pagodia.
Kurkistan oviaukosta. Näen miehen istumassa matolla. Hän hymyilee. Kehottaa käymään peremmälle. On rauhallista ja varjoisaa.
Mies haluaa näyttää jotakin. Hän liuttaa auki puisen ikkunaluukun. Katson näkymää ihmeestä ihastuneena. Edessäni avautuu leikkisä meri ja liitukalliopoukamat.
- Näet ikkunasta sen, mitä haluaisit olla, mies toteaa eteensä katsoen.
Sitten hän sulkee ikkunaluukun. Hän kääntyy ja avaa vastapäiseltä seinältä toisen ikkunan. Näen taas tutun äärettömän kuivan ja kuuman autiomaan.
- Näet ikkunasta sen, mitä luulet olevasi, mies sanoo ja sulkee ikkunan.
Kolmatta päätyikkunaa hän ei avaa.
Lähtiessäni mies sanoo:
- Tiedäthän, nuo näkemäsi maisemat olivat molemmat pelkkiä kangastuksia. Vain kolmannella ikkunalla on todellista merkitystä.
.
lauantaina
Antaa puiden puhua
.
Lähdin aamulla kävelemään. Taivas oli korkealla ja ilma raikas. Otin pari juoksuaskelta, meinasin ottaa lisää ja alkaa suunnitella, että ainakin tuonne asti pinkaisen, mutta sitten ajattelin, että mikä pakko tässä on alkaa hosua. Eikö ihminen voi vaan jolkottaa ilman pulssinnostatusyrityksiä. Vaihdoin takaisin kävelyyn. Tunsin itseni ryhdikkääksi savanni-ihmiseksi.
Päädyin istumaan keskelle metsää ja kuuntelemaan. Puut tuntuivat olevan puhetuulella. Ne olivat ystävällisiä puita. Siinä jykevinä seistessään ja korkeuksia kohti kurottaessaan tunsin kunnioitusta niitä kohtaan.
Muistin äitini puheen puista; ne ovat turvassa myrskyssä, koska ovat juuristaan kietoutuneet tukevasti toisiinsa. Onkohan puissa yksinäisiä toisiinsa kietoutumattomia, jotka luulevat pärjäävänsä omillaan, mutta pelkäävät jokaista tuulenpuuskaa, koska eivät voi luottaa pystyssä pysymiseen?
Palasin kotiin ja mietin, että olenko minä kietoutunut vai kietoutumaton. Yritän ehkä olla kietoutumaton, mutta todellisuudessa haluaisin olla kietoutunut. Osa suurempaa kokonaisuutta. Osa toisia. Osa toista. Todellisuudessa näin on jo, mutta hämään itseäni erillisyydelläni.
Sain eilen osakseni odottamatonta rakkautta. Se tuntui. Se lämmitti. Se yllätti. Se sai hetkeksi taas näkemään kirkkaasti kauneutta. Välillä tämä maailmankaikkeus tuntuu suloiselta murmeleiden temmellyskentältä.
Ihminen joka osaa katsoa ohi virheiden - omien tai toisten - osaa rakastaa.
.
Lähdin aamulla kävelemään. Taivas oli korkealla ja ilma raikas. Otin pari juoksuaskelta, meinasin ottaa lisää ja alkaa suunnitella, että ainakin tuonne asti pinkaisen, mutta sitten ajattelin, että mikä pakko tässä on alkaa hosua. Eikö ihminen voi vaan jolkottaa ilman pulssinnostatusyrityksiä. Vaihdoin takaisin kävelyyn. Tunsin itseni ryhdikkääksi savanni-ihmiseksi.
Päädyin istumaan keskelle metsää ja kuuntelemaan. Puut tuntuivat olevan puhetuulella. Ne olivat ystävällisiä puita. Siinä jykevinä seistessään ja korkeuksia kohti kurottaessaan tunsin kunnioitusta niitä kohtaan.
Muistin äitini puheen puista; ne ovat turvassa myrskyssä, koska ovat juuristaan kietoutuneet tukevasti toisiinsa. Onkohan puissa yksinäisiä toisiinsa kietoutumattomia, jotka luulevat pärjäävänsä omillaan, mutta pelkäävät jokaista tuulenpuuskaa, koska eivät voi luottaa pystyssä pysymiseen?
Palasin kotiin ja mietin, että olenko minä kietoutunut vai kietoutumaton. Yritän ehkä olla kietoutumaton, mutta todellisuudessa haluaisin olla kietoutunut. Osa suurempaa kokonaisuutta. Osa toisia. Osa toista. Todellisuudessa näin on jo, mutta hämään itseäni erillisyydelläni.
Sain eilen osakseni odottamatonta rakkautta. Se tuntui. Se lämmitti. Se yllätti. Se sai hetkeksi taas näkemään kirkkaasti kauneutta. Välillä tämä maailmankaikkeus tuntuu suloiselta murmeleiden temmellyskentältä.
Ihminen joka osaa katsoa ohi virheiden - omien tai toisten - osaa rakastaa.
.
torstaina
Nainen joka etsi
.
Yksi nainen käveli rannalla. Se kiersi venerantoja niin kuin pullonkerääjät ojia. Se nainen ei kerännyt pulloja se keräsi miehiä. Se oli sellainen miehen kierrättäjä. Se etsi itselleen uutta sopivanikäistä purjehtijamiestä. Panttina sillä oli yhdeksän ruokalajin päivälliset.
.
Taskussa sillä naisella oli kirje sen enkeliltä. Siinä kerrottiin, että sitä naistakin etsi joku. Sinä päivänä sitä naista ei löytänyt kukaan, mutta se nainen löysi sieltä rannalta valkoisen höyhenen. Jos sitä naista olisi seurannut kotiin, olisi nähnyt kuinka se pesi sen höyhenen untuvatakkishampoolla. Sitten se föönäsi sen kuivaksi eteisessä.
.
Seuraavana keväänä, jos olisi kulkenut sillä rannalla missä veneet eivät julista, olisi voinut nähdä sen naisen. Se seisoi veneessä ja tyhjensi jätesäiliötä. Veneen kyljessä luki Pikkumia. Joku paukutti kannen alla vasaraa. Se nainen oli löytänyt sen joka sitä etsi.
.
Yksi nainen käveli rannalla. Se kiersi venerantoja niin kuin pullonkerääjät ojia. Se nainen ei kerännyt pulloja se keräsi miehiä. Se oli sellainen miehen kierrättäjä. Se etsi itselleen uutta sopivanikäistä purjehtijamiestä. Panttina sillä oli yhdeksän ruokalajin päivälliset.
.
Taskussa sillä naisella oli kirje sen enkeliltä. Siinä kerrottiin, että sitä naistakin etsi joku. Sinä päivänä sitä naista ei löytänyt kukaan, mutta se nainen löysi sieltä rannalta valkoisen höyhenen. Jos sitä naista olisi seurannut kotiin, olisi nähnyt kuinka se pesi sen höyhenen untuvatakkishampoolla. Sitten se föönäsi sen kuivaksi eteisessä.
.
Seuraavana keväänä, jos olisi kulkenut sillä rannalla missä veneet eivät julista, olisi voinut nähdä sen naisen. Se seisoi veneessä ja tyhjensi jätesäiliötä. Veneen kyljessä luki Pikkumia. Joku paukutti kannen alla vasaraa. Se nainen oli löytänyt sen joka sitä etsi.
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)