-
Olipa kerran nainen, Helena, joka ei osannut murehtia. Ikävät asiat eivät saaneet hänestä otetta ja surut pyyhkiytyivät naisen muistista saman tien. Huolet pakenivat ovista ja ikkunoista.
Kun Helenan poika soitti haukkuakseen äitinsä, Helena kuunteli hiljaa, mutta ei alkanut tuntea itseään huonoksi äidiksi. Kun puhelu päättyi, hän lähetti pojalleen hyviä ajatuksia. Helena tiesi, että jonain päivänä pojan sydän avautuisi.
Kun Helenan töissä oli ihan hullu meno päällä, Helena ei alkanut muiden mukana ampumaan toisia niiteillä ja puukottamaan selkiä. Helena teki työnsä kaiken keskellä ilolla. Toisten selän takana hän kehitteli kaikenlaista, mistä muillekin tuli hyvä mieli. Joskus hän siivosi toisten nurkat. Joskus shän laittoi tuoreen croissantin jonkun lokeroon. Joskus hän soitti kaiuttimista keskellä päivää kitaraa.
Kun Helenan veli tuli kylään itkemään onnetonta elämäänsä, Helena ei itkenyt koskaan mukana. Pian velikään ei enää itkenyt. Hän lähti kotiinsa päättäväisenä.
Kun Helena sairastui ja hänelle kerrottiin, että maaliviiva alkoi häämöttää, hän ei ruvennut suunnittelemaan hautajaisiaan. Hän lähti sairaalasta kesken kaiken, teki suuren voileipäkakun ja palasi töihin. Lääkärit eivät tajunneet, mihin sairaus oikein katosi. Helenalla oli kai liian terve sielu.
Helena ei paennut mitään. Hän kohtasi kaiken, mutta häntä pakenivat huolet ja murheet. Helena oli saanut ennen syntymäänsä lahjaksi salaisuuden. Toisin kuin muut hän ei ollut kadottanut sitä muististaan kasvaessaan. Salaisuus oli kannatellut Helenaa läpi elämän.
"Tämä maailmankaikkeus tahtoo sinulle pelkkää hyvää. Ole rauhassa. Pelko on harhaa."
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti