-
Kastemadot kuulevat kuinka maa tömisee. Yksi mies syö niitä. Laittaa ensin matosen jauhopurkkiin ja kun hetken pienen se on siellä möyrinyt miekkonen saa päivällispöytään valmiiksi jauhotetun madon. Hän arvostaa kuulemma laatua ja omaperäisyyttä keittiössä. Haitilaiset syövät ruokakriisissä mutakakkuja. Täällä syödään gourmet-ateriana matoja. Valinnanvapaus tuo kummallisesti lisämakua.
Mutta takaisin kastematoihin. Eivät ne ihan turhaan möyri tuolla mullassa ja mudassa. Ne hajottelevat popsimalla kaikenlaista niiden suuhun sopivaa. Niiden gourmet on multa. Sitten viuh kaikki tulee toisesta päästä ulos ja kasveilla on kivaa. Ne kun pystyvät nyt nappaamaan juurillansa herkkuja. Niiden gourmet on kastemadon kakka. Isoja lehtimöykkyjä kasvit eivät pystyisi millään hotkimaan ilman toveri matoa ja kumppaneita.
Kun joku hajoaa, joku saa siitä uutta lisäpuhtia. Niin se toimii. Hajoamisellakin on tilauksensa.
Eikä möyriminenkään ole turhaa. Kun mato möyrii, tulee kuohkeaa ja siitä sitten joku toinen elävä iloitsee kun saa happea hengittääkseen. Muuten olisi ihan vaan tiukkaan tamppaantunutta ja ahdasmielistä. Haukkoisivat henkeään siellä maan alla.
Möyrijöitä tarvitaan. Sellaisia jotka kaivavat uusia käytäviä ja jaksavat syödä multaa toistenkin puolesta. Möyrijä elää happirikkaasti.
Liero on täysin väärä lempinimi kastemadolle. Se kuullostaa likaiselta ja alhaiselta. Kastemato - kuinka kaunis on nimi.
Kaste ja mato. Kastematto. Kasteolento.
Aikoina joilloin oma tikapuuhermosto on koetuksella sitä alkaa arvostaa pieniäkin liikahduksia mullan alla ja päällä. Loppujen lopuksi meitä kaikkia yhdistää multa. Kun se unohtuu täällä yläilmoissa, niin kastemadot kömpivät koloistaan muistuttamaan meitä mullan mureudesta.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti