Tyttö ja poika jotka leikkivät

-

Yksi tyttö ja yksi poika leikkivät yhdessä tosi paljon.

Sitten ne menivät naimisiin eivätkä leikkineet enää.

Sitten ne rakensivat talon ja se poika tapetoi yhden huoneen ilmapalloilla. Sitten niille tuli sellaisia vauvoja. Ne vauvat muuttivat sinne ilmapallojen keskelle. Niistä tuli äiti ja isi kolmelle pojalle ja yhdelle tytölle.

Ne kolme poikaa ja se yksi tyttö leikkivät yhdessä tosi paljon siellä ilmapallohuoneessa. Se äiti ja se isi katsoivat aina kun ne kolme poikaa ja se yksi tyttö leikkivät. Ne antoivat niille ohjeita, että ne osaisivat leikkiä oikein siellä huoneessa.

Ne äiti ja isi eivät koskaan leikkineet, koska sitten ne eivät olisi voineet kunnolla antaa niitä ohjeita. Ne vaan katsoivat niitä kolmea poikaa ja sitä yhtä tyttöä sekä niitä ilmapalloja iloisina.

Sitten ne kolme poikaa ja se yksi tyttö kasvoivat isoiksi ja muuttivat pois.

Sillä äidillä ja sillä isillä oli nyt tosi tylsää siellä talossa. Niillä ei ollut oikein mitään tekemistä, kun ne eivät enää voineet antaa niitä ohjeita.

Se äiti ja se isi osti koiran, mutta se koira oli ihan hölmö, kun se ei halunnut kuunnella niitä ohjeita. Se karkasi. Siksi se äiti ja se isi sitten avasivat television. Siellä leikittiin kaikenlaista. Se äiti ja se isi innostuivat antamaan ohjeita, miten leikkiä paremmin sinkkua ja uutisia. Mutta se oli tylsää, kun kukaan siellä televisiossa ei kuunnellut niitä ohjeita. Siksi ne antoivat sen television yhdelle naapurille, joka oli kaatunut saunassa ja menettänyt näkönsä.

Yhtenä päivänä se isi imuroi niiden kolmen pojan ja sen yhden tytön entisessä leikkihuoneessa. Ne ilmapallot seinillä oli käyneet jo aika haaleiksi. Siinä lattialla oli junarata ja se isi kompastui veturiin ja siitä tuli sitten siinä hujauksessa pikkiriikkisen veturinkuljettaja.

Se äiti tuli sinne huoneeseen kanssa. Se veturinkuljettaja törmäsi vahingossa sen äidin jalkaan ja se äiti lensi barbitalon katon läpi. Se sai oman hoitohevosen ja tosi kauniita iltapukuja.

Ne kolme poikaa ja se yksi tyttö muistivat kerran, että niillä oli semmoiset äiti ja isi. Ne kävivät etsimässä sitä äitiä ja sitä isiä sieltä ilmapallohuoneesta, mutta ne eivät löytäneet, kun ne eivät muistaneet miten leikittiin. Jos ne olisivat muistaneet, ne olisivat löytäneet sen veturinkuljettajan ja barbinuken. Ne makasivat sylikkäin päiväunilla barbitallin vintillä.

Ne kolme poikaa ja se yksi tyttö menivät sitten kukin omiin koteihinsa. Ne alkoivat tapetoida ilmapalloja seiniin, koska niiden koteihin oli pian tulossa kanssa sellaisia ohjeistettavia vauvoja asumaan.


-

Nainen joka pelkäsi virhettä

-
Yksi nainen teki kerran melkein virheen.

Sillä naisella ei ollut tapana tehdä virheitä, mutta kerran sille tuli tunne, että sellainen virhe olisi ehkä tulossa jostain. Siksi se alkoi pelätä kauheasti ja odottaa sitä virhettä.

Niinpä se nainen alkoi varautua kaikkeen etukäteen, ettei se virhe pääsisi perille. Se hankki koirallensa lyhyemmän hihnan. Se hankki miehellensä turvatyynyn. Se hankki isällensä kuuluisan lääkärin. Se hankki äidillensä uudet verhot. Se nainen hankki kaikkea sellaista hyödyllistä, että se virhe eksyisi.
Ovisilmiä. Patakintaita. Katumuspillereitä. Laastareita. Styroxistuimia. Joditabletteja. Flavonoideja. Lapsilukkoja. Varpaidenvälierottimia. Tarroja joissa oli myrkytyskeskuksen numero.

Sen naisen elämä oli tosi järjestettyä. Sille naiselle ei sattunut yllätyksiä ja se oli sen mielestä hyvä. Yllätykset olivat sen naisen mielestä sukua melkein virheelle. Siksi se halusi tietää aina syntymäpäivä- ja joululahjat etukäteen. Ettei se virhe pääsisi juhliin kuokkavieraaksi.
Nukkuessaan se nainen näki aina samaa painajaisunta. Siinä unessa se nainen jäi suojatiellä ison virheen alle. Liiskautui lituskaksi asfalttiin, joka nielaisi sitten sen naisen uumeniinsa.

Kerran se nainen ulkoilutti koiraa siinä lyhyemmässä hihnassa. Silloin virhe saapui. Se koira pääsi siitä hihnasta karkuun. Samaan aikaan sen naisen miehen turvatyyny räjähti. Siitä lähtien sen naisen isä halusi mennä tavalliseen terveyskeskukseen. Siksi sen äidin verhot haalistuivat auringossa.

Silloin se nainen tajusi, että sen elämä oli pelkkä iso hyvin järjestetty virhe.
Se muutti japanilaiselle teollisuusalueelle ja alkoi tehdä sarjatuotantona laskuvarjoja samppanjapullon korkkeihin. Iltaisin se istui kirsikkapuisessa keinutuolissa hihnaton koira sylissään ja teki sudokuja silmät kiinni.
Virheen tullessa vierailulle se tarjosi sille yösijan huoneesta, josta oli näköala vuorelle, jolta kukaan ei ollut koskaan pudonnut.
-
-

Mikrokupuilua

-

Jossain Atlantin toisella puolella elää kuulemma heimo, jonka tietäjien tehtävänä on keikauttaa tottumukset ja tavat sijoiltaan. Ne tyypit tekevät sitten kaikenlaista nurinkurin; kävelevät väärinpäin, nauravat suruissaan, itkevät iloissaan, pesevät lialla ja kuivaavat vedellä. Tarkoituksena on saada ihmiset näkemään, nauramaan, oivaltamaan, rikkoutumaan ja kokoamaan itsensä. Tietäjät yrittävät tehdä reikiä rutiineista kudottuun verkkoon, joka viettelee uneliaisuuteen ja poissaoloon. Ne kulkevat samaa tietä kun taiteen tekijät, teatterin ja performanssin maailmassa vaeltavat, mutta niiden toimintatapa on osa yhteisön arkea eikä kokemukseen tarvitse lippuja tai kulttuurintuottajia.

Jospa jokaisella olisi mahdollisuus tällaiseen nurinkurinshamaaniin lähiympäristössään. Ilman firman kustantamaa aitiopaikkaa, kampaajakäyntiä ja turvallista massaohjelmistoa. Voisikohan herättää keskiajan väärät kuninkaat haudoistaan? Elävät patsaat ja ilveilijät irti Espan puistosta koteihin kuukausipalkalla. Lastensairaalan klovni-insituution voisi laajentaa koskemaan jokaista taloyhtiötä.

Maailma on siihen tarpeeksi sairas ja osasto jatkuu maanteitä pitkin jokaisessa ilmansuunnassa.

Ovikellon kilahdus ja oven takana partiolaisten ja taivaspaikantarjoajien sijaan kerrostaloklovnit. Klovnit tekisivät mitä mieleen tulisi ja tarve olisi. Ne sotkisivat vähän ihmisten rutiineja ja näyttäisivät vaihtoehtoja. Ne eivät arvostelisi tai tuomitsisi mitään eikä ketään. Ne eivät olisi pahantahtoisia vaan neutraaleja hahmoja, jotka lempeästi vispaisivat arkeen vähän lisää ilmaa.

Klovni voisi mennä istumaan television eteen, heittää sen ikkunasta ulos tai katsoa seurana saksalaista poliisisarjaa. Klovni voisi istuttaa kukkaruukkuihin perintölusikoita ja loihtia sukkapuikoista talvisodan. Istahtaa tulehtuneen parisuhteen keskelle ja vaientaa osapuolet hetkeksi katsomaan ikkunan takana lentävää pääskystä. Tai sitten se olisi vain siellä jossain nurkassa limoviikunan alla, että olisi sellainen olo, että joku täälläkin asuu, jos itse on käynyt liian näkymättömäksi. Tyhjillä pihoilla voisi pari klovnia keinua ja tehdä hiekkakakkuja. Ainoat lapset saisivat hetkeksi en-tahdo-liata-itseäni-seison-vaan-naama-peruslukemilla-hiekkalaatikon-reunalla-äidin ja kännykkäisin vastapainoksi estottoman klovnin.

Klovnit näyttäisivät, että elämä ei ole yksiselitteistä kököttämistä. Siihen liittyy sattumuksia, säröjä, onnea, yllätyksiä ja yksinäisyyttä. Kaiken järjettömyyden keskellä kulkisi jokin joka antaisi toivoa, että kaiken takana on kuitenkin terve maailma eikä sellainen jossa jossakin päässä vaan koko ajan naksuu ja veitset viuhuu.

Välillä sitä elää mikrokuvun alla. Kaikki on jotenkin samaa lasilautasella pyörivää maksalaatikkoa automaattiteholla. Mikään ei ole sinänsä pielessä, mutta ei kuitenkaan lämmitä täydellä teholla. Lillutaan jossain uuden ja vanhan välimaastossa. Tehdään asioita yksi kerrallaan tietyssä järjestyksessä, mutta ajatus ei kulje mukana. Herätään välillä kun kuuluu piip piip piip ja annos on valmis. KLING. Vaikka on siinä, on jotenkin poissa. On oikeastaan aika sama mitä tekee, koska se olennainen tapahtuu muualla.

Joku sanoi, että sellaisen sielulla on tarve matkustaa kauas, joka nukkuu paljon. Mikrokupuolotilassa sielu matkustaa vaikka on valveilla. Se on jotain toipumisen ja nääntymisen välillä olevaa hiljaisuutta. Jotain raskasta, jonka kuitenkin halkaisee odotuksen keveys. Kuin jolla joka nököttää poukamassa paikallaan, vaikka tuulee. Hetkeen on tiivistynyt jotain, mikä antaa vielä odottaa itseään.

Pesin mikrokuvun maksalaatikosta ja lahjoitin koko uunin pois. Pikaisesti lämmitetty saa mennä. Seuraavaksi yritän riisua jotain muuta. Jospa vaikka takaperin harpon jonkun vierellä ja olen hiljaa vaan.

-

Nainen joka toivoi

.

Yksi nainen, Elsa toivoi, että hänellä kävisi vieraita. Elsa tunsi olonsa yksinäiseksi ja siksi hän haikaili vieraiden perään. Elsalla oli aina tuoretta pullaa leipälaatikossa siltä varalta, että niitä vieraita tulisi. Joskus Elsa oli niin vieraankipeä, että hänen täytyi ottaa vähän lääkettä vieraankolotukseen.

Kerran koitti päivä, että Elsalle tuli kylään vieraita. Elsa oli kamalan iloinen ja otti tuoreen pullan esiin leipälaatikosta. Elsa alkoi keittää vieraille kahvia, mutta kesken kaiken hän tuli kamalan surulliseksi, koska oivalsi, että vieraat lähtisivät kuitenkin kohta pois. Elsa oli niin surullinen, että hän unohti vallan kokonaan, että vieraat olivat olohuoneessa häntä odottamassa. Sitten kun Elsa vihdoin muisti, vieraat olivat lähteneet pois.

Elsa nainen laittoi pullan takaisin laatikkoon. Sitten hän alkoi toivoa, että tulisi vieraita ja otti vähän lääkettä.

Eräänä päivänä Elsa hukkasi muistinsa pullanhakureissulla. Hän ei enää muistanut toivoa vieraita eikä ottaa lääkettä. Kun vieraita putkahti ovesta, Elsa oli kamalan iloinen. Hän ei muistanut surra, vieraiden poislähtöä, vaan nauroi vaan ja tarjosi ikivanhaa pullaa kenkälaatikosta. Nyt Elsalla käy tosi paljon vieraita, jotka tuovat omat pullat tullessaan.



.

Tunnettuja ihmisiä

.

Tunnen naisen, joka ei uskalla liikkua viiden jälkeen iltapäivällä Helsingissä. Tunnen miehen, joka haluaa ajaa autolla aina vasenta kaistaa. Tunnen naisen, joka puhuu eri äänellä vieraiden läsnäollessa. Tunnen miehen, joka pyöräilee 280 km yhtä soittoa, koska hän ei välitä pysähtymisestä. Tunnen naisen, jonka mielestä kaikki tupakoitsijat ja pitkätukkaiset ovat epämääräisiä tyyppejä. Tunnen miehen joka ei anna lastensa kävellä paljain jaloin kotona. Tunnen naisen, joka ei ole koskaan pissannut kyykyssä. Tunnen miehen, jonka mielestä lumihiutaleet ovat naurettavia. Tunnen naisen, joka käyttää olkatoppauksia farkkujen alla, jotta hänen takamuksensa näyttäisi laadukkaammalta. Tunnen miehen, joka muistaa ulkoa kaikkien tuttaviensa kuolinpäivät saadakseen syyn soittaa kyseisinä päivinä eläville tuttavilleen. Tunnen naisen, joka huvipuiston törmäilyautoissa ei anna lapsen kääntää rattia. Tunnen miehen, jonka mielestä rakkaus on mielenkiintoinen projekti. Tunnen naisen, joka kirjaa kalenteriin etukäteen lapselle sopivan syntymäajan porrastaen hedelmöittymisensä neljän työtoverinsa kanssa, jota firman tulos ei laske sijaisjärjestelyistä. Tunnen miehen, joka ostaa tyttärellensä yksivuotis-lahjaksi Ferrarin. Tunnen naisen, joka tappaa iltaisin etanoita. Tunnen miehen, joka ei käytä suihkuaan, koska se on liian uusi keksintö. Tunnen naisen, jonka kukkaset tervehtivät tätä kääntymällä häneen päin. Tunnen miehen, joka on päättänyt olla tekemättä mitään; hän ei vastaa puhelimeen ja syö vain jäätelöä jos siltä tuntuu. Tunnen naisen, joka elää rakennustyömaalla saadakseen kotinsa pyörimään ympäristöä kunnoittavammin maaenergialla. Tunnen miehen, joka ei ole eläessään ostanut uusia kenkiä. Tunnen naisen, joka ei osaa teeskennellä. Tunnen miehen, joka on ostanut tuhansia kirjoja divareista, mutta jolla ei ole kotonaan kirjoja. Tunnen naisen, joka siirtelee sadesäällä kastematoja ja kotiloita asfaltilta turvaan. Tunnen miehen, joka menee ohikulkutien tuntemattomaan taloon, koska tulee tunne, että siellä tarvitaan ihmistä. Tunnen naisen, joka on antanut elämän yhdelletoista rikkirevitylle sielulle omien lastensa lisäksi. Tunnen miehen, joka sairastaa kunnolla ensimmäisen kerran 73-vuotiaana päättäen lopettaa siihen ja lähteä sen sijaan kylään.

.

Muurahaisen valinta

.
MUURAHAISEN VALINTA

.
Eli kerran muurahainen, jota ei huvittanut yhtään ahkeroida. Päivät pitkät se lähinnä esitti ahkeroivansa, mutta todellisuudessa se vain käyskenteli ympäriinsä. Se ei haravoinut tuntosarvillaan maata, vaan katseli avaraa taivasta. Välillä se nappasi silmälumeeksi neulasen olalleen. Ei se sitä koskaan kuitenkaan pesään kantanut. Heitti menemään sopivan tilaisuuden tullen.

Muut huomasivat pikku hiljaa tuon laiskurin elkeet. Muurahainen puhuteltiin ja se sai rangaistukseksi yövuoroja. Se ei kuitenkaan saapunut paikalle yökorrenkantoon ja niin muurahainen haastettiin oikeuteen vastaamaan tekemättömyydestään. Lautamieskirvat eivät lotkauttaneet korviaan sen puolustuspuheenvuorolle, että keko oli jo riittävän iso. Niin muurahainen laitettiin keon uumeniin kaltereiden taa. Vankilan hoitaja ei kuitenkaan pitänyt muurahaisen lusimisasenteesta. Se oli liian hyväntuulinen. Niinpä se karkoitettiin pesästä.

Muurahainen siirtyi elelemään läheisen lammen rannalle. Se alkoi ajan kulukseen harrastaa surffausta kaarnanpalasilla. Muutaman päivän päästä se oli sulava osa aallokkoa. Välillä se huilasi ja heitti huulta vesikirppujen kanssa.

Muut muurahaiset vihasivat tuota lorvehtijaa syvästi. Ne mulkoilivat sen viiletystä laineilla rannalla raataessaan. Muutamat yrittivät jopa ampua sitä hiekanjyväsillä. Toiset taas laittoivat kiertämään siitä katkeranmakuisia huhuja. Se oli kuulemma vaarallinen ja kaikinpuolin sairas tyyppi. Onneksi eräs termiitti katkaisi huhuilta siivet kutsuessaan muurahaisen mukaan eläinsuhdeviikonloppuseminaariin. Siellä vallitsi avoin ilmapiiri ja muurahainen sai olla oma iloinen itsensä.

Vähitellen muurahainen sai rauhan myös lajitovereiltaan. Ne eivät enää välittäneet häiritä sen elämää. Tyytyivät vain kertomaan jälkeläisilleen opettavaisia tarinoita muurahaisen turman tiestä, jotta nämä ymmärtäisivät valita toisin.

Muutama alkoi kuitenkin puhua muurahaisesta hiljaa myös toiseen sävyyn. Jossain piireissä sitä alettiin suorastaan ihailla ja pitää sankarillisena hahmona. Puhuttiin, että se oli löytänyt muurahaisten todellisen olemuksen. Eräänä päivänä muurahaispesästä irtaantui pieni ryhmä. Ne marssivat lammelle tapaamaan muurahaista ja kysyivät, voisiko tämä opettaa heille todellista elämää. Muurahainen totesi, että ei se muusta tiennyt kuin että teki sitä mitä huvitti. Käski ottamaan kaarnan alle ja nauttimaan aalloista. Niin nämä muurahaiset pääsivät uuden elämän alkuun. Niistä tuntui uskomattomalta, että ne eivät olleet koskaan aikaisemmin nähneet taivasta, vaikka se oli koko ajan roikkunut siinä yläpuolella. Sellaista ei näe, mitä ei osaa katsoa kohti.


Siitä lähtien melkein joka päivä lammelle ilmaantui lisää muurahaisia, jotka halusivat tehdä pesäeron kotipesään. Lopulta pesässä ahersi enää yksi muurahainen. Kaikki muut olivat liittyneet lammen osuuskuntaan.

Ainoa ahertava muurahainen oli jo vanha mutta edelleen voimissaan. Se ei hätkähtänyt pienistä. Se oli nähnyt monet pesänvalloitusyritykset. Huhuttiin, että se oli katsonut karhua silmiin ja onnistunut pelottamaan otson pelkällä katsellaan korpeen. Kun vanha muurahainen keräsi neulaskimppuja lammen rannalla, muut huutelivat sille omasta mielestään hauskoja sutkautuksia auringonoton lomassa. Niitä selvästi häiritsi, että vanha muurahainen jatkoi raatamista. Kerran vanha muurahainen yritettiin jopa väkisin kantaa kaarnalaudan päälle kokeilemaan surffausta, mutta se pääsi pinteestä, kun taapernaakkeli käynnisti juuri silloin ilmahyökkäyksen.

Vanha muurahainen jatkoi työtään välittämättä toisista. Se tunsi sarvissaan, että ilmassa oli talven tuntua. Pian koitti päivä, jolloin se vetäytyi keon uumeniin.

Ja niin talvi saapui. Lammen muurahaiset jäätyivät yhdellä viiman henkäyksellä lumirakeiden sisälle. Ne olivat pitäneet hauskaa loppuun asti. Tuuli järjesti niille kauniit hautajaiset heittämällä ne kevyesti ilmaan kohti taivaan avaruutta. Ne leijailivat hiljaa alas laskeutuen kuka minnekin talven valkoisuuteen.

Vanha murahainen nukkui pesässään pitkän talven. Se ei enää herännyt kevään tullen, vaan kuoli yksin valtavan elämäntyönsä uumeniin. Tyynellä mielellä se oli uneksinut heilurista, joka heilauttaisi sen takaisin toisten luo.

Lähdön hetken koittaessa sen viimeinen ajatus oli, että loppujen lopuksi ei ollut merkitystä oliko kuljettanut kortta vai kellunut kaarnalla.

.
.

Nainen joka teki

.

Yhdellä naisella oli kapea sänky, unelmoivia ystäviä ja pieni keittiö. Naisen elämä oli verkkaista. Hän tapasi kahviloissa unelmoivia ystäviään ja kokeili reseptejä keittokomeronsa sopukassa. Nainen ei ollut tyytyväinen elämänsä ja halusi enemmän. Síksi nainen teki kovasti töitä, jotta se saisi kaikkea sellaista, mistä kaikki muut vain uneksivat. Ja pian sillä naisella oli valtavan leveä sänky ja suurenmoinen keittiö. Sen vaatekaappi oli täynnä kauniita vaatteita ja sen kylpykaappi täynnä ylellisesti tuoksuvia lasipulloja. Unelmoivia ystäviä naisella ei enää ollut, koska hänellä oli niin kiire, ettei aikaa liennyt enää tapaamisille. Ruokaakaan hän ei ehtinyt enää laittaa, mutta nainen söi luksusravintoloissa, joista muut vain unelmoivat. Nainen oli kuitenkin tyytyväinen, koska hänellä oli nyt kaikkea sellaista, mistä kaikki muut vain uneksivat.


Kerran naisen pomo sanoi, että koska nainen oli tehnyt niin kovasti töitä, nainen saisi palkinnoksi mitä vaan. Nainen oli tehnyt niin kovasti töitä, että automaattisesti hän pyysi palkinnoksi lisää töitä. Naisen pomo tuli tosi iloiseksi.


Eräänä päivänä nainen oli menossa tärkeään kokoukseen, mutta eksyikin vahingossa torille. Nainen joutui torilla vahingossa sellaiseen nurkkaan, missä ihmiset myyvät pois vanhoja tavaroita. Yhdessä pöydässä oli myynnissä naisen vanha elämä. Se nainen osti sen koko pöydän eikä edes tinkinyt.

.

Tarraavan koiran ja kurkottavan taimen dilemma

.

Näin koiran, jota koulutettiin ottamaan kiinni rosvoja. Se juoksi vimmoissaan ja tarrasi kiinni. Miehet ympärillä nauroivat. Yhdellä kommennuksella koira tarrasi kiinni. Toisella päästi irti. Sitä komennettiin edestakaisin. Teki pahaa katsella. Miksi? Sillä koiralla on kotona varmaan ihan kivaa. Saa ruokaa ja kunto pysyy korkealla. Saa ulkoilla ja sitä palkitaan. Mutta silti kirpaisi. Minä olisin halunnut deletoida ne ihmiset siitä maisemasta. Sen koirain sielu oli saatu valjastettua toisten tarpeisiin. Minusta se olisi ansainnut jotain muuta. Olen ehkä katsonut liikaa piirrettyjä pienenä.

Lapsena säälin keppejä ja korsia, jos ne jäivät pyörän tai kengän alle. Kevään tullen kukkaruukkuihin tulee uusia versoja ja mullasta pukkaa kaikenlaista yrittäjää. En tiedä mitä niille tekisin. Ahdistaa nyhtää pois tai laittaa juurtumaan kalvakkaan kevät aurinkoon. Annan niiden rehottaa. Sekään ei toimi. Yleensä ne kuihtuvat itsekseen pois. Jälkeenpäin mietityttää, että olisinko voinut tehdä jotain. Onko liika vapaus pahasta? Pitäisikö rajoittaa ja päättää puolesta?

Elävä on pyhää. Mutta onko vieras koira ja aneeminen taimi helpompia sympatisoida kuin oma lähipiiri? Kaukaa on helppo sääliä ja samaistua kohteeseen, mutta läheltä ei. Yhdeltä papalta oli mennyt pyörä rikki ja minuun koski seurata sen kumaraista kulkua loskassa. Entä jos se olisikin ollut oma dementoitunut isäni, jolla olisi tapana vaikka aina salaa karata rikkinäisen pyörän kanssa kaduille. En olisi varmaan ajatellut niin pakahtuneesti. Olisin manannut ja ahdistunut. Kaukaa katsottuna kuva on kaunis ja kirpaiseva. Läheltä tunkkainen ja tympeä.

Vakaasti uskon, että jos oppisin katsomaan asioita lähellä samalla kirkkaudella kuin asioita kaukaa näkisin oikeasti jotakin muuta kun tottumusta ja turtumusta.

Kuulin joskus aikaa sitten kertomuksen kahdesta miehestä. Ne makasivat sairaalassa samassa huoneessa. Toinen näki ikkunasta ulos, toinen ei. Ikkunan ääressä oleva kertoi toiselle tarinoita, mitä kaikkea kivaa se siellä näki; mummoja, puluja ja lapsia. Se yritti näin ilahduttaa yhteistä yksitoikkoista arkea. Se toinen oli siitä katkera, kun se ei nähnyt ikkunasta.

Kerran se ikkunapotilas sai kohtauksen eikä se pystynyt painamaan nappia, jotta olisi saanut apua. Se toinen huomasi, että se tarvitsee apua, mutta sekään ei painanut, kun se oli niin katkera siitä ikkunasta. No se toinen sitten kuoli siihen kohtaukseen.

Niin siihen huoneeseen jäi jäljelle vain tämä ikkunaton tyyppi ja niinpä se kärrättiin siihen ikkunapaikalle sen pyynnöstä. Kun se katsoi nähdäkseen ikkunasta ulos, se näki vain tiiliseinän. Se kuollut tyyppi oli kai vaan yrittänyt piristää sitä sepittämällä juttuja tuijotellen sitä tiiliseinää.

Minun ikkunasta näkyy kauas. Mutta silti haluaisin olla se joka osaa nähdä tiiliseinässä mummoja ja puluja.

.