Kulissien takana teetä ja shamppanjaa

-

Halusin nähdä meren. Otin junan alle ja tervehdin silmiinkantamatonta jään kohmettamaa suuruutta. Äärettömän äärellä en tuntenut itseäni vähäpätöiseksi. Olin osa suurempaa. Luisuvia askeleitani kannateltiin.

Halusin tuntea itseni kevyeksi. Lähdin uimaan. Kelluin kauniiden kaarien alla. Tunsin itseni enemmän kuin terveeksi. Jokainen solu ja säie huokui keveyttä. Veden alla syleili hiljaisuus, josta olin kotoisin.

Halusin jakaa hetken. Söin hitaasti aamupalaa ihmisen seurassa, joka oli siinä eikä toisaalla. Hän ei katsonut läpi vaan kohti. Teekuppi oli tarpeeksi iso ja toi mieleeni mummon. Ikkunasta näkyi jäähyväissuudelma.

Halusin kurkistaa toisten makeaan elämään. Kävelin elokuvateatteriin ja söin pimeässä käsintehtyjä konvehteja. Maistoin shamppanjan ja vadelman. Maistoin tuntemattoman. Pimeästä katsoen toisten elämä näytti valoisalta. Lopputekstien aikaan toisten onni oli tarttunut minuun.

Halusin käydä korkealla. Matkustin vuoristojunalla. En ymmärtänyt mitään, mutta silti minua ymmärrettiin. Kumarsin Buddhapatsaalle lumen ympäröimässä tyhjässä temppelissä ja kuulin kellon soivan. En tiennyt mihin uskoa, mutta sillä ei ollut oikeastaan väliä. Tunsin, että minuun uskottiin.

Halusin ymmärtää elämää. Istuin ja kuuntelin viisasta naista. Hän tunsi kauniit sanat ja kirosanat ja osasi käyttää molempia tarvittaessa. Hän osasi nauraa ääneen tukaluudelle. Hän ei vähätellyt onnea.

Halusin nähdä kauneutta. Vein ajatukset pakkaseen, tamppasin, tuuletin ja jätin rumat hankeen makaamaan. Tiesin, että kevään koittaessa ne olisivat hautautuneet maan uumeniin ja muuttuneet mullaksi.

Halusin oppia mikä on tärkeää. Jouduin opettamaan sitä toisille ja opin eniten itse.

Tajusin kuinka vapaa sitä on. Tekemään mitä tahansa. Ajattelemaan mitä tahansa. Valitsemaan mitä tahansa. Olemaan onnellinen ja osallinen.

Enkä suostunut tuntemaan syyllisyyttä, vaikka tiesin, että naapurin yksinhuoltajaäiti ei päässyt kävelylle ennen puolta yötä jolloin lapset viimein nukkuvat.

Joku kysyi suunnitelmiani. En tiennyt mitä vastata. Sana tuntui vieraalta, liian ahtaalta ja kapealta.

Tiesin vain, että jokainen päivä oli kasvua kohti kauniimpaa, kohti viisaampaa. Tiesin vain, että aikaa ei voinut tuhlata. Tiesin vain, että mikään ei olisi peruuttamatonta. Tiesin vain, että mikään ei olisi turhaa. En tiennyt, mistä ajatukset olivat kotoisin. En välittänyt.

Olin kiitollinen hetkestä jolloin verhoa raotettiin ja näin kulissien taakse.

-

Tyttö joka näki

-

Yhdellä rumalla tytöllä oli sellaiset silmät, että se näki vaan rumia asioita. Se ei ollut ikinä nähnyt mitään kaunista missään.

Kerran se ruma tyttö tapasi pojan, jolla oli sellaiset silmät, että niillä näki vain kaunista. Se ruma tyttö halusi katsoa koko ajan sitä poikaa silmiin, kun sen pojan silmistä heijastui kaikkea niin kaunista.

Yhtenä päivänä sen pojan silmissä näkyi vaan pelkkää pimeää, kun se poika olikin sokea. Koska ne olivat kavereita, sen ruman tytön olisi pitänyt lainata silmiään sille pojalle. Mutta se ruma tyttö ei halunnut, kun niillä sen silmillä näki vain rumaa.

Se ruma tyttö jätti sen pojan yksin ja lähti pois. Se poika oli tosi surullinen ja sillä oli ikävä sitä rumaa tyttöä.

Yhtenä päivänä se ruma tyttö tuli takaisin sen pojan luo. Nyt sillä oli sellaiset silmät, että se näki niillä kaunista. Se lainasi niitä silmiään sille pojalle ja se poika näki kuinka kaunis se ruma tyttö oli.

-

Jäähyväislento

-

Vaellan kallioiden juurella. Törmään leijonaan. Se tervehtii minua. Tervehdin takaisin. Kapuan sen selkään. Leijona lähtee juoksemaan ilman halki. Kohti korkeuksia. Tuulen halki. Pysähdymme korkeimman kallion laella. Paikalle saapuu haukka.

Jatkan matkaa sen selässä kevyen tuntuisesti. Mielessä käy ajatus, että tämä ei ole totta. Siinä samassa haukka laskeutuu. Ei sitten. Nousen uudestaan sen selkään, mutta haukkaa ei enää ole. Siivet kuuluvat nyt joutsenelle. Liidämme ilman halki kohti taivaanrantaa.

Laskeudumme kallioseinäisen laguunin juurelle. Edessäni on äänetön vesiputous. Joutsen antaa minulle sulan. Minun pitää säilyttää se. Sen avulla kuulemma selviän. Seuraavaksi lähden ylittämään laguunia. Kävelen kevyesti veden päällä. Joutsen lipuu vierelläni. Puristan sulkaa käsissäni. Tuntuu ihmeelliseltä. Tiedän, että voin luottaa joutseneen .

Ylitettyäni veden saavun kalliokielekkeelle. Joutsen nousee siivilleen ja katoaa. Vastassa on vanha mies. Olen tavannut hänet kerran autiomaassa. Hän on laittanut nuotion luolan edustalle. Vanha mies tarjoaa minulle teetä. Juoma on mielettömän hyvää. Voisin istua siinä nuotion ääressä ikuisuuden. Emme juuri puhu mitään, mutta nautin kovasti hänen seurastaan. Hän koskettaa sulkaa ja hymyilee mietteliäästi.

Kysyn, voiko luolaan mennä. Vanha mies nyökkää, mutta ei itse lähde mukaani. Pärjään kuulemma, koska minulla on sulka.

Kävelen pimeään luolaan. Minulla ei ole aavistustakaan mihin pimeys vie. En osaa pelätä. Se tuntuu turhalta. Saavun luolan perälle ja näen seinissä sinistä hohdetta. Se on syvänsinistä, kimaltelevaa ja se voimistuu oudoksi leijuvaksi höyryksi joka irtoaa seinistä. Höyry leijuu ympärilläni. Riisun vaatteeni ja kylven sinisyydessä. Se tuntuu ihanalta, mutta ei lainkaan sellaiselta kuin vesi.

Pukeudun ja palaan takaisin luolan suulle. Vanha mies istuu tutussa paikassa. Sinulla on nyt vuoren siunaus, hän toteaa. Ennen kuin ehdin ihmetellä enempää, joutsen on taas siinä kutsuen paluumatkalle. Lennämme hurjaa vauhtia. Kesken kaiken olen taas haukan selässä. Se vie minut kalliolle, jossa leijona odottaa. Sen selässä kiidän alas korkeuksista. Hyvästellessäni leijonaa halaan sen kaunista harjaa.

Myöhemmin näen järven rannassa taas joutsenen. Se istuu laiturin päällä. Laituri on kovin laho. Joutsen on valtavan kokoinen. Todella valtavan. Äkkiä se nousee ylös ja lähtee juoksemaan metsän halki. Puut kaatuvat sen tieltä. Silmieni edessä se kääntyy yllättäen ja tulee suoraan minua kohti. Jähmetyn. Olo on kuin kiitoradalla lentokoneen edessä. Suoraan päin. Mutta juuri kohdallani joutsen nousee siivilleen kohti korkeuksia. Jättiläisräpylät viistävät aivan pääni yläpuolella. Seison paikalleni jähmettyneenä ja tunnen kuinka kauhu muuttuu hiljalleen kunnioitukseksi.

Hyvästi ruma ankanpoikanen.

-