Kulissien takana teetä ja shamppanjaa

-

Halusin nähdä meren. Otin junan alle ja tervehdin silmiinkantamatonta jään kohmettamaa suuruutta. Äärettömän äärellä en tuntenut itseäni vähäpätöiseksi. Olin osa suurempaa. Luisuvia askeleitani kannateltiin.

Halusin tuntea itseni kevyeksi. Lähdin uimaan. Kelluin kauniiden kaarien alla. Tunsin itseni enemmän kuin terveeksi. Jokainen solu ja säie huokui keveyttä. Veden alla syleili hiljaisuus, josta olin kotoisin.

Halusin jakaa hetken. Söin hitaasti aamupalaa ihmisen seurassa, joka oli siinä eikä toisaalla. Hän ei katsonut läpi vaan kohti. Teekuppi oli tarpeeksi iso ja toi mieleeni mummon. Ikkunasta näkyi jäähyväissuudelma.

Halusin kurkistaa toisten makeaan elämään. Kävelin elokuvateatteriin ja söin pimeässä käsintehtyjä konvehteja. Maistoin shamppanjan ja vadelman. Maistoin tuntemattoman. Pimeästä katsoen toisten elämä näytti valoisalta. Lopputekstien aikaan toisten onni oli tarttunut minuun.

Halusin käydä korkealla. Matkustin vuoristojunalla. En ymmärtänyt mitään, mutta silti minua ymmärrettiin. Kumarsin Buddhapatsaalle lumen ympäröimässä tyhjässä temppelissä ja kuulin kellon soivan. En tiennyt mihin uskoa, mutta sillä ei ollut oikeastaan väliä. Tunsin, että minuun uskottiin.

Halusin ymmärtää elämää. Istuin ja kuuntelin viisasta naista. Hän tunsi kauniit sanat ja kirosanat ja osasi käyttää molempia tarvittaessa. Hän osasi nauraa ääneen tukaluudelle. Hän ei vähätellyt onnea.

Halusin nähdä kauneutta. Vein ajatukset pakkaseen, tamppasin, tuuletin ja jätin rumat hankeen makaamaan. Tiesin, että kevään koittaessa ne olisivat hautautuneet maan uumeniin ja muuttuneet mullaksi.

Halusin oppia mikä on tärkeää. Jouduin opettamaan sitä toisille ja opin eniten itse.

Tajusin kuinka vapaa sitä on. Tekemään mitä tahansa. Ajattelemaan mitä tahansa. Valitsemaan mitä tahansa. Olemaan onnellinen ja osallinen.

Enkä suostunut tuntemaan syyllisyyttä, vaikka tiesin, että naapurin yksinhuoltajaäiti ei päässyt kävelylle ennen puolta yötä jolloin lapset viimein nukkuvat.

Joku kysyi suunnitelmiani. En tiennyt mitä vastata. Sana tuntui vieraalta, liian ahtaalta ja kapealta.

Tiesin vain, että jokainen päivä oli kasvua kohti kauniimpaa, kohti viisaampaa. Tiesin vain, että aikaa ei voinut tuhlata. Tiesin vain, että mikään ei olisi peruuttamatonta. Tiesin vain, että mikään ei olisi turhaa. En tiennyt, mistä ajatukset olivat kotoisin. En välittänyt.

Olin kiitollinen hetkestä jolloin verhoa raotettiin ja näin kulissien taakse.

-