Poika joka katseli nokkivia naakkoja

-

Oli kerran poika, joka katseli naakkoja pellon laidassa. Ne naakat nokkivat päivät pitkät toisiaan. Se poika pyysi niitä lopettamaan, mutta ne naakat vaan jatkoivat. Se poika ei ymmärtänyt, miksi ne naakat nokkivat. Siksi se poika tunsi, että jotain oli pielessä. Koska jotain oli pielessä, sitä poikaa pelotti.

Siksi se poika tuli seuraavana päivänä sinne pellon laitaan pyssyn kanssa. Kun ne naakat alkoivat taas nokkia toisiaan, se poika ampui ne kaikki. Lopuksi se poika ripusti ne kuolleet naakat narusta pihlajan oksaan roikkumaan.

Siitä päivästä lähtien se poika tuli joka päivä sinne pellon laitaan pyssynsä kanssa ampumaan naakkoja. Se poika ei kuitenkaan koskaan ampunut yksinäisiä naakkoja.

Yhtenä päivänä, kun se poika seisoi taas pellon laidassa pyssynsä kanssa, se näki naakkaparven lähestyvän taivaalla. Ei se kuitenkaan oikeasti mikään naakkaparvi ollut vaan enkeliparvi. Koska se poika ei uskonut enkeleihin, se näki vain naakkoja.

Se poika alkoi ampumaan niitä enkeleitä. Ne kaikki enkelit putosivat maahan. Se poika ripusti ne enkelit narulla nilkasta pihlajan oksalle niiden kuolleiden naakkojen seuraksi. Sitten se poika lähti kotiin.

Seuraavana päivänä se poika tuli taas sinne pellon laitaan pyssynsä kanssa. Mutta se pihlaja olikin ihan tyhjä. Siinä ei roikkunut enää ketään. Sen pihlajan yläpuolella oli valtavan suuri musta pilvi. Sellainen ison siiven muotoinen.

Se poika ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Siksi se poika tunsi, että jotain oli pielessä. Koska jotain oli pielessä, sitä poikaa pelotti. Koska sitä poikaa pelotti, se alkoi ampua sitä mustaa pilveä.

Se poika ampui ja ampui. Mitä enemmän se ampui sitä kirkkaammaksi se pilvi tuli. Lopulta se pilvi oli ihan sellainen hehkuvan vaaleanpunainen.

Sitä poikaa alkoi itkettää, mutta koska se ei ymmärtänyt kyyneleitä, siitä tuntui että jotain oli pielessä. Koska jotain oli pielessä, sitä poikaa pelotti. Koska sitä poikaa pelotti, se alkoi ampua niitä kyyneleitä.

Mutta ne kyyneleet eivät menneet rikki siitä ampumisesta. Ne kyyneleet rikkoivat sen pojan pyssyn.

Siitä rikkoutuneesta pyssystä kasvoi sen pojan selkään pienet siivet. Ne siivet lennättivät sen pojan ilmaan ylös kohti sitä vaaleanpunaista pilveä.

Ne siivet olivat kuitenkin niin pienet, että se poika ei jaksanut lentää ylös sinne pilveen asti. Siksi se poika putosi alas.

Se poika putosi alas suoraan yhden lihavan mummon syliin. Se mummo ei päästänyt sitä poikaa siitä sylistä mihinkään, vaikka se poika aluksi siinä vähän rimpuili. Se poika ei ymmärtänyt mitään siinä lihavan mummon sylissä, mutta se tunsi, että mikään ei ollut pielessä. Koska mitään ei ollut pielessä, sitä poikaa ei enää pelottanut.

Se poika jäi asumaan sen lihavan mummon syliin. Se lihava mummo oli taitava itkemään. Sen koti oli täynnä erivärisiä pitsiliinoja ja enkelipatsaita.

-
-