-
Yksi poika halusi olla yksin.
Se hankki talon meren rannalta. Se asui siellä talossa ja teki kaikenlaista sellaista mitä voi tehdä yksin.
Se söi joka päivä lakritsijäätelöä suoraan paketista. Se ei vastannut puhelimeen silloin kun sitä ei huvittanut. Se pyydysti lumihiutaleita lasipurkkiin ja kasvatti niistä kuurankukkia.
Kerran se kuunteli kuinka aallot juttelivat siellä meressä. Se poika alkoi jutella yhden aallon kanssa. Se oli sellainen siniaalto. Se siniaalto kertoi sille pojalle salaisuuksia yksinäisyydestä. Se poika kuunteli.
Se poika sai tietää, että jotkut olivat syntyneet yksinäisiksi. Sellaiset olivat kuulemma yksisarvisten sukua. Sellaisten tehtävänä oli maailmassa kerätä talteen sellaista mitä muut eivät näe.
Siihen tarvittiin silmiä, jotka eivät takertuneet ja omistaneet. Silmiä, jotka näkivät kauas meren aaltojen lomitse ja syvälle kiven sieluun. Sellaiset silmät eivät katsoneet heijastaakseen itseään.
Sellaiset silmät kasvoivat yksinäisyydessä. Se poika oli kasvattanut itselleen sellaiset silmät.
Se poika osti haitarin ja alkoi soittaa. Se ei kuitenkaan soittanut nuoteista. Se soitti silmistään.
Yksi posteljooni toi sen pojan talon rappusille aina torstaisin paketin jäätelöä. Kerran se posteljooni kuuli kun se poika soitti. Se posteljooni koputti sen pojan oveen ja pyysi sitä poikaa soittamaan torille.
Se poika meni sinne torille ja alkoi soittaa. Sen pojan ympärille kerääntyi paljon ihmisiä. Niiden yläpuolella alkoi lennellä pikkupääskysiä ja ilmalaivoja.
Ne kaikki kuulivat ja unohtuivat suruunsa.
Mutta se oli sellaista hyvää surua, joka syntyy yksinäisyydessä ja meren pohjassa. Sellaista surua joka avaa silmiä ja saa muistamaan sen mikä oli kerran ja on yhä totta.
-
3 kommenttia:
Inspiroit minua arjessani ja kirjoituksissani herkkyydelläsi, aitoudellasi ja tarkkanäköisyydelläsi. Kiitos. Jatkan perhosefektiä. Perhosen voi käydä hakemassa blogistani.
Saatan kuulla sielusta kumpuavat sävelet, pääsevät ilmoille haitarin henkäyksinä.
Sellaisia poikia ei ole paljon. Eikä sellaisia, jotka kirjoittavat siitä yhdestä pojasta.
Vuosi sitten joulukuussa törmäsin pihalla perhoseen. Se oli karmivalla tavalla made in china-talven symboli. Yksi, tämä lähettämäsi perhonen taas oli ilon ja herttaisuuden lähettiläs.
Elegia, ei ole paljon ei. Ja sellaiset pojat ja sellaiset tytöt ovat hyviä piiloutumaan. Täytyy kuunnella, missä haitari soi.
Lähetä kommentti