Ilmaisia saunavuoroja kaikille halukkaille

-

Egyptiläisillä oli kuulemma muinoin mukava testi noviiseille. Oppilas pistettiin altaaseen, missä oli haita. Allas oli sellainen pimeä luolasokkelo. Kokelaalle kerrottiin toki etukäteen, että pääsee haiden kanssa sukeltelemaan, että ymmärtäisi sitten siellä pimeässä lilluessa kenen hampaaseen tuli törmättyä. Tehtävänä altaassa oli löytää reitti ulos pimeässä veden läpi. Ja kun oli selviytynyt kokeesta, noviisi saattoi vähän röyhistää rintaa rohkeudelleen.

Vähän toista kuin meidän ylioppilaskirjoitukset velvollisuudentuntoisine vessavalvojineen. Saisikohan haitestillä valkolakin brändin virtaviivaistettua?

Egyptissä homma meni altailla niin, että noviisi lähti liikkeelle paikasta A ja nousi aikansa paniikissa pimeässä hapuiltuaan nerokkuutensa turvin pintaan aukosta B. Onnellista oli, että reitillä A-B ei haihin törmännyt altaan rakenteen takia. Mutta tätähän noviisi ei toki tiennyt eli pelko oli siellä matkassa. Kun sitten pää pulahti pintaan henkeä haukkoen kohdassa B, adrenaali virtasi ja ilo oli ylimmällään. Selviäminen. Voittaja.

Jekku oli siinä, että noviisi pistettiin tukka märkänä tulikokeeseen heti uudestaan ja sanottiin, että B:n sijaan pitikin etsiä exit-C. Sitten ei ollut enää kivaa, kun piti lähteä uudestaan painimaan pelon kanssa, jonka luuli juuri selättäneensä. Se oli taas siinä ja entistä karmivampana. Juuri kun oli jo juhlinut. Syönyt hengessään voileipäkakkua. Ei muuta kun taas uppoamaan ja hukkumaan. Uusinnassa oli sitten niitä haitakin reitillä. Sellainen, joka nousi ylös happivajeissaan aukosta C, saattoi jatkaa elämää siitä lähtien kevein askelin. Pelkoja tieltään kevyesti neppaillen.

Mitenköhän kävisi meikäläisille vastaavassa tilanteessa näin parin tuhannen vuoden viiveellä? Jos rauhoittavia, muovihaita tai lisähappea ei olisi tarjolla. Minkälainen olisi selviytymistahto ja -kyky? Millainen olisi itsekuri ja usko?

Vai täristäisiinkö kaakelilla hartiat lysyssä ja pyydettäisiin kauniisti, että voisikohan sitä lähteä etukäteen saunaan lämmittelemään. Seliteltäisiin, että uimahousut jäivät ikävä kyllä kotiin.

Pelkojen kohtaaminen saa voimaan pahoin. Samalla kuitenkin ne poistavat ihmisestä kuonaa ja saavat tuntemaan terveyttä. Niiden väisteleminen sairastuttaa. Tositilanteessa aika moni meistä laittaisi kuitenkin mieluummin päänsä pensaaseen ja varaisi ajan tohtorille. Vaihtaisi peloissaan terveyden sairauteen.

On kiva velloa ajatuksissa, että elämä on kurjaa. On kiva käyttää siihen paljon aikaa ja energiaa. On kiva, kun saa kavereita paijaamaan päätä, kun elämä potkii. On kiva, kun saa maailman polvilleen kanssaan. On kiva rakentaa oman elämän itkumuuria pala palalta ja kutsua väki joukolla hautaamaan elävältä. Se saa tuntemaan olevansa elossa. Olemaan tärkeä. Siksihän me täällä olemme. Lisätäksemme tunnetta itsestämme. Siksi kärsimme, kituutamme ja painamme päämme. Muiden tuella ja lohdulla sitten hilaamme päätä vähän pystympään. That´s it. Siinä kaikki? Keräätkö plussapisteitä? Bonuskortilla ylimääräinen päänsilitys.

Paijatkaa lisää vaan. Ymmärtäkää. Kannustakaa. Tarjotkaa kipulääkettä. Tsempatkaa. Minä olen uhri. Reppana. En jaksa. En pysty. Ottakaa te muut vartiovuoro. Laulakaa kuorossa, mikä sul on jänönen kun et enää hyppele. Eihän minulla pololla ole vastuuta mistään. Minä jaan teille täältä vähän ankeutta, että ymmärrätte minua. Jumitan tässä vain ja raportoin kuinka kauheaa tämä kaikki on.

Kun tarkoitus katoaa, tyhjyys tekee tilaa. Sairaus ottaa vuoteensa ja kävelee. Oviemme taakse. Soittaa ovikelloa ja odottaa kunnes ovi aukeaa. Kättelemme. Tervetuloa. Täällä on tilaa. Valtaa niin paljon alaa kuin haluat. Tulen peiton alle kanssasi. Syleillään toisiamme tämä yö ja seuraava. Sitten saat mennä... tai jää sittenkin. Olen jo tottunut sinuun. Tunnut ystävältä. Ja nyt voidaan jättää tästä luokituksesta tosisairaat ja teho-osastot pois. Sairaus on todellista sille, joka siitä kärsii. Tarkoituksena ei ole väheksyä tai istua kenenkään rintakehän päällä.

Kymmenisen vuotta taaksepäin kaikki alkoi olla sairaan kaunista, sairaan siistiä, ihan sairasta, sikasairasta. Teepaitoihin koodattiin sairauksia. Sairaus oli in.

Sairaus on in. Ystävä. Tautiluokituksia ropisee. Itsehoitolinkit klikataan auki yön pimeydessä. Ryhmät kokoontuvat istumaan sairauden ympärille. Tohtori Toloset hymyilevät passikuvissa maireasti.

Terveys puetaan sairauteen. Sairaasta tulee terveyttä.

Hätä on suuri. Kipu on suuri. Välillä niin suuri, että siitä voi tehdä kotelon. Muuttaa sairauden sisälle niin kuin japanilaiset kapselihotelleihin. Mukavaa on, jos saa hotellin täyteen kapselikavereita. Ei tarvitse yksin ulvoa elämäänsä.

Lääketehtaiden päämääränä on virallisissa strategioissa pitää ihmiset terveinä ja taata pitkä elinikä. Kokouspöytien tuolla puolen mustissa mapeissa todellisena tavoitteena loistanee kutenkin ihmisten pitäminen elossa mahdollisimman pitkään, mutta samalla sittenkin mahdollisimman sairaina. Se on paljon taloudellisempaa pillerinpyörittäjien bisneksessä kuin terveys. Eikä taida olla kauhean vaikea viedä visiota läpi. Me ihmiset kun osallistumme reippain mielin sairaustalkoihin.

Taantuman kolkuttaessa ovella täytyy saada ihmiset sairastamaan tuplateholla, jotta myynti ei laskisi. Siksi kaikki jutut ihmisten hyvinvoinnin laskusta on hyväksi. Me uskomme ja juoksemme. Lääkärit saavat leimata reseptejä muste roiskuen.

Toipumisestakin on tullut sairauden juhlaa. Ikiliikkuja, johon liittyy itsetarkkailua ja vajoamista. Tervehtymistä toki siinä sivussa, mutta seuraavaa vajoamista odotellessa. Sairaus on se, mikä pitää meidät elossa. Siitä riittää raportoitavaa ja päiviteltävää. Siinä voi kellua, se kannattelee, antaa selityksen maailmankaikkeudelle.

Sairaskertomusten takana mellastaa pelkojen armeija: merkityksettömyys, heikkous, osattomuus, rakkaudettomuus, kuolema. Ne valtaavat sohvat ja mielet, vastaanotot ja käsilaukut. Niillä on tehokkaat hyökkäysstrategiat ja puolustus on pian murrettu. Ne saavat unohtamaan sisimmän ja tarkoituksenmukaisuuden. Ehkä ne lensivät aikaa sitten jonkun diagnoosin matkassa. Lopulta terveyskin antautuu riittävän pommituksen jälkeen. Se muuttaa jonnekin kauas keskeltämme kuoleman tavoin. Kohta siitä nähdään vilaus enää vain lauantai-iltaisin Avara luonto -dokumenteissa. Ihmeellinen matka - Terveitä Tiibetissä.

Mikä siis neuvoksi? Ottaisiko tuplaspurtin hyödyllisyys- juoksupyörässä? Polkisiko kuntopyörällä Tampereelle ja takaisin? Kurkottaisiko käden purkkiin, nappaisi kapselin kurkkuun? Mitä tahansa, mikä saa unohtamaan hetkeksi tyhjyyden ja sen että haiallas on auki 24h vuoden jokaisena päivänä. Ajatus kirkastuu hetkeksi, pysäyttää pelkomme. Saa meidät tuntemaan elämää. Vauhtia. Saa meidät tuntemaan rakkautta. Mutta se haihtuu. Kirkkaus vetäytyy. Pian olemme taas yksin sameassa. Maailma hidastuu. "Sä et kelpaa", kaikuu päässämme. Nenä alkaa vuotaa. Rintalastaa ahdistaa. Värit haalistuvat. Hait alkavat uida lähellä. Haistamme niiden tuoksun.

Ei mennä veteen. Ei uskalla mennä sekaan. Kohdata haita. Kramppaa. Kolottaa.

Ei muuta kun kipin kapin saunaan lämmittelemään. Lauteilla on aina tilaa. Sieltä ei kukaan äänestä pos. Siellä on mukavan lämmin köllötellä ja odotella. Harjoitella mielikuvissaan kilpikonnakelluntaa.

Joskus sitten kokeillaan sitä veteen menemistä. Kastetaan varpaat ja hytistään kylmässä. Kahlataan pikkuisen. Ja tullaan pian pois. Parasta on, jos joku odottaa pyyhe levitettynä ja kuivattelee meidät. Paijaa päähän ja sanoo: " Voi reppanaa, ei sun tarvitse sinne mennä, jos se tuntuu pahalta. Mennään ikkunan taakse munkkikahville ja katotaan siellä kun toiset uivat." Askel kevenee ja voi leikkiä, että ei koskaan siellä altaalla ollutkaan. Huijata pikkuisen itseään suupielet sokerissa.

Pelot pyörittävät elämän karusellia. Saavat meidät katsomaan kieroon itseämme. Saavat meidät sairastumaan. Vaatii itsekuria ja luonteen lujuutta katsoa niitä silmiin. Mennä kerta toisensa jälkeen altaaseen, kunnes tie on selvä.

Mutta kun joku voi purra... Syödä suihinsa. Ja sinne joutuu menemään taas ja taas.

Vielä katsaus Egyptiin: Oppilaille ei koskaan kerrottu, että ne hait oli ruokittu etukäteen niin kylläisiksi, ettei niitä enää kiinnostanut kenenkään raajojen popsiminen. Olisi siis voinut ihan rauhassa kelluskella ja tutkia niiden hammasvälejä.

Ei muuta kun heittämään lisää löylyä ja tunkemaan vihdat korviin. Ettei vaan kuulla, että tuli myytyä sielu illuusiolle.

Vai...

kuka eka avannossa?


-