Tehokas keppijumppa, herkullinen munakas ja ihmisiä vesisateessa

-

Ihminen ajoi autolla vesisateessa. Keskellä vesisadetta kulki lapsi ja aikuinen. Ne pysähtyivät seisomaan suojateiden väliin ilman sateensuojia. Ihminen autossaan kaasutti niiden ohi pyyhkijät viuhuen. Yritti ehtiä vanhoihin vihreisiin ja ehtikin. Ei ollut kaasuttanut turhaan.

Ihminen siinä kaasuttavassa autossa ajatteli, että elämä on sellainen keppiviesti. Tiukka suoritus, jossa juostaan täysillä maassa makaavan kepin luokse. Sitten painetaan kepin toinen pää kiinni maahan ja toinen pää kiinni omaan otsaan ja pyöritään paikallaan ympäri ja ympäri. Kunnes on kierrosluku täynnä. Sitten juostaan takaisin toisen kepin luokse ja pyöritään taas keppi otsassa. Ja sitten mennään taas ja taas. Peliin kuuluu, että välillä huimaa ja on huono olo. Askeleet hoipertelevat ja meinaa kaatua. Mutta henkeen kuuluu, että jatketaan aina vaan. Yksin, ärhäkästi, hoippuen, väsähtäen, eteenpäin. Reunoilla yleisö kannustaa ihailevasti. Tai säälinsekaisesti, vahingoniloisesti.

Toinenkin ihminen ajoi autolla vesisateessa. Keskellä vesisadetta kulki lapsi ja aikuinen. Ne pysähtyivät seisomaan suojateiden väliin ilman sateensuojia. Se ihminen pysähtyi autollaan, jotta ne pääsisivät yli. Siinä oli kaksi kaistaa ja viereen ajoi toinen ihminen autollaan ja sekin pysähtyi, jotta ne pääsisivät yli. Se lapsi vilkutti ihan hulluna niille autoille ja niille ihmisille siellä sisällä. Pomppi iloisena kuin västäräkki siinä piiskasateessa. Vesi huovutti sen lapsen kiharaa tukkaa villamyssyn reunaan.

Siinä itkevässä harmaudessa sen lapsen villi vilkutus oli jotain niin valoisaa, että ihmisiä alkoi ihan häikäistä. Siksi niiden ihmisten silmistä alkoi sataa sadepisaroita.

Ne ihmiset niissä jälkimmäisessä autoissa ajatteli, että elämä on kananmunaviesti. Haparoiva matka, jossa kannetaan kädet selän takana suussa lusikkaa, jossa on kananmuna. Edetään varovasti toisen ihmisen luokse, jolla on suussaan tyhjä lusikka. Yritetään siirtää käsiä käyttämättä se kananmuna sen toiseen lusikkaan. Varovasti ettei tule kokkelia. Ja sitten se toinen jatkaa matkaa lusikkansa kanssa vieden kananmunan seuraavalle. Ja näin jatketaan ja jatketaan. Välillä melkoista räpellystä ja askeleet horjuvat kananmunan kallistuessa. Yleisö ei kannusta äänekkäästi. Kaikilla on oma lusikka suussaan, yhteiset kananmunat kuljetettavanaan.

Kaasuttaja ratin takana on hukannut ajatuksen, että tässä ei olla matkalla minusta minuun. Tässä ollaan matkalla omista silmistä toisen ihmisen silmiin, matkalla omasta äänestä toisen ihmisen kuuntelemiseen, matkalla omista käsistä toisen ihmisen kosketukseen. Matkalla minusta sinuun. Matkalla meistä heihin. Matkalla eheyteen ilman että joku aina särkyy, koska en katso, kuule, kosketa.

Sillä loppujen lopuksi me kaikki olemme kananmunia toistemme lusikoissa.

-