maanantaina

Multaisia joutavuuksia myyrille

-

Maamyyrä on pimeä tyyppi. Se möyrii multaa päivät pitkät. Se ei näe juuri mitään. Mutta se tuntee, että multa on siinä.

Se möyrii ja möyrii. Se etsii jotakin, mutta se ei oikein tiedä itsekkään mitä. Mutta se tietää että on vain jatkettava möyrimistä. Onko tuollaisessa tolkkua vai ei?

Toisina päivinä möyriminen on rankkaa puuhaa. Täytyy kulkea pimeydessä. Täytyy jaksaa siirtää multaa eteenpäin vaikka välillä siinä ei tunnu olevan mitään järkeä. Se tuntuu vain vaivalloiselta ja turhalta. Multa on vihollinen ja pahanmakuinen vastustaja.

Toisina päivinä möyriminen on mukavaa puuhaa. Multa tuntuu kevyeltä ja kolojen kaivaminen tärkeältä. Tuntuu, että koko maailma lepää yhdessä multapaakussa. Multa on parhain ystävä.

Päivästä toiseen maamyyrä jatkaa kulkuaan. Välillä pimeydessä raskain mielin. Välillä pimeydessä valoisin mielin.

Mikä on sen määränpää? Sitä se ei tiedä.

Joku sanoisi, että sen tehtävä on möyriä. Joku sanoisi, että sen tehtävä on lopettaa möyriminen.

Onko parempi, että maamyyrä vain möyryää eteenpäin? Vai pitäisikö sen pysähtyä ja katsoa taaksepäin? Onko taaksepäin katsomisesta mitään hyötyä sellaiselle, joka ei näe? Onko eteenpäin menemisestä mitään hyötyä sellaiselle, joka tekee vaan koska täytyy. Joka ei tiedä mihin on matkalla ja miksi. Voiko hapuilemalla löytää perille vai eksyykö vain lisää?

Pitäisikö maamyyrän heittää voltti ja ilmoittautua tositv-ohjelmaan? Pitäisikö maamyyrään kyseenalaistaa olemassaolonsa ja alkaa mekastaa elämän tyhjyyttä? Pitäisikö sen alkaa opiskella fiktiivistä kekkostutkimusta humanistisessa tiedekunnassa? Pitäisikö maamyyrän täyttää onkalot kirkasvalolampuilla?

Vai olisiko sittenkin parempi vain kaivaa?

Mikä on maamyyrän motiivi maailmankaikkeudessa?

Jos se on rakkaus multaan, se saa silloin aikaiseksi suuria käytäviä.
Jos se uskoo löytävänsä valoa, se saa silloinkin aikaiseksi suuria käytäviä.
Jos se hapuilee eksyksissä ympäriinsä se saa silloinkin aikaiseksi suuria käytäviä.
Jos se yrittää pysyä hengissä, se saa silloinkin aikaiseksi suuria käytäviä.

Suuria käytäviä aina vaan. Ovatko suuret käytävät siis se päämäärä? Se juttu, miksi täällä ollaan.

Mutta kuka niitä käytäviä tarvitsee? Joku mittarimato mitatakseen ja tilastoidakseen? Biologit tirkistelläkseen?

Mitä tapahtuu, jos maamyyrä pysähtyy? Alkaa leebailla vaan flegusti. Onko se silloin enää maamyyrä? Tuleeko siitä myyrän sijaan joku jöörä? Kuihtuuko sen lapiokädet? Tuleeko siitä ihan kädetön? Onko se silloin hukassa vai siellä missä pitääkin?

Jatkaisiko maamyyrä kaivamista, jos se avaisi silmänsä ja katsoisi multaa silmiin? Näkisikö se ystävän vai vihollisen? Vai näkisikö se tyhjyyden?

Millainen on maailma, joka on täpötäynnä suuria käytäviä? Putoaako sellaiselta maailmalta pohja pois vai aukeaako sellaisen maailman ympärille avara taivas?




-

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Maamyyrällehän on jokin aika sitten keksitty uusi nimi: kontiainen.

Se on mielestäni hauska sana.

Niin, tuota määränpäätähän ei tosiaan tiedä. Tuntuu että koko ajan vastaan tulee pelkkää tylsää multaa.

Mutta kun jaksaa möyriä niin aina välillä tulee vastaan jotain kiinnostavaa. Kastemato jonka voi syödä. Tai ehkä toinen myyrä jonka kanssa yhdessä möyriä. Tai muuten vain kiinnostavia koloja.

Lempimyyräni muuten on Kun myyrä sai auton -lastenkirjan myyrä. En ole tosin varma onko se nimenomaan maamyyrä vai "tavallinen" myyrä.

Alina Vitiä kirjoitti...

Kontiainen kuullostaa jo joltakin sellaiselta, joka ei ole täällä turhaan. Kontiaisen nimi havisee siihen malliin, että sillä täytyy olla jokin tehtävä kontollaan.

Ei muuta kun jatkamaan möyrimistä ja tervehtimään ilolla pieniäkin kastematoja.