-
Haluaisin palkata painonvartijan.
Kalorien sijaan vartija laskisi mielen raskautta. Punnitsisi henkisiä taakkoja. Aina kun alkaisi kasata turhia vastustuksia ja valituksia niin, että terveys korisisi, tyyppi käskisi topakasti dietille - keventämään ajatuksista turhat pois. Painonvartijan tuella höykytettäisiin marttyyrimakkarat ja ahdistusainot hiiteen. Ei haudottaisi angstisina epis-elämää vaan pyöritettäisiin onnenpyörää ja tervehdittäisiin rosvosektoria vilkutuksella.
Millainen olisi maailma, jossa kukaan ei polkisi jalkaa, tempoisi ja vastustaisi koko ajan jotakin. Taantunut helvetti? Soljuva paratiisi? Kaatopaikka? Kaivo?
Onko elämä yhtä kuin minä vas minä tus minä tan tan tan?
Vastustuslandiassa kaikilla on oltava mielipide joka asiasta. Ryyditettynä omakohtaisella kokemuksella ja pirullisilla perusteluilla. Sellainen joka myötäilee on hapero peesaaja. Jäänyt syntymässään saamapuolelle sanoisi Aapeli. Mielipiteetön puolieliö.
Sellainen joka vastustaa ja rummuttaa mielipiteitään on älykkö, muutos, voima. Kokoeliö. Loikannut sille puolelle viivaa, jossa järjen partaveitsi hioo ankarasti pehmeän kulmikkaaksi.
Vastustaminen vie energiaa. Se on ryppyistä hommaa. Se kuuluttaa epäoikeudenmukaisuutta ja repii rikki rupia. Olemassaolon mätää. Veristä visvaa. Se koukuttaa. Lisää. Se maalaa pastellin päälle betonin harmaata. Harmaa on aidompaa kuin roosa. Roosa on peesaajille. Täysinäisille. Betoni sellaisille, jotka näkevät viiltävin silmin. Sellaisille joilla on nälkä.
Vastustaminen ja valittaminen elävät iloisessa parisuhteessa. Vihkivalassa ne lupaavat rakastaa toisiaan vain vastoinkäymisissä. Lapsille pistetään ristiäisissä nimet Ankeus ja Iva. Myötämäestä ei olla kiinnostuneita. Se on jotain näkymätöntä harhaa. Ärsyttävä naapuri, jonka toivoisi muuttavan pois.
Vastustusvalivali huutaa, jähmettää, räjäyttää, painostaa, käskee. Pelkää alistamista niin että alistaa kaiken muun. Tuloksena on paljon melua. Murusia betonista.
Mikä on sitten liiton vastakohta? Vaikeneminen? Hyväksyminen? Antautuminen? Jotain sellaista, joka etenee hiljaisemmin, pehmeämmin, keveämmin, huomaamattomasti. Jotain sellaista, joka ei puhu rummutuksella. Jotain sellaista joka tuo energiaa. Jotain sellaista joka ei ole sukua alistamiselle saati alistumiselle. Jotain sellaista joka ei yritä rakentaa betonimuruista taloa.
Kumpaa halutaan? Kumpi saa tuntemaan olevansa elossa? Kumpaa myydään markkinoilla? Kumpi valitaan aseeksi kaksintaisteluareenalla jossa toisella puolella seisoo elämä?
-
2 kommenttia:
Kellä joponsa alla alamäki on, se sitä kelloa lyömättä laskekoon. Vai sen pehmeydestä heleästi laulakoon? Samat kysymykset, samat vastaukset. Jotain, jotain , jotain.
Älä valita ja pidä puolesi. Ajattele itse hautomatta, huutamatta. Älä alista, alistu, valistu. Käytä järkeäsi, syö nälkääsi, älä puhku pillastu. Epäilen, siis olen, mutta lepäillä pitäisi. Rumpu kelpaa jalustaksi pienille kynttilöille, bändi soittaa kuitenkin omiaan.
Tässähän vallan rauhoittuu. Ivatta, melutta, sanojesi kautta.
Samat sanat. Melu taukosi sanoihisi. Mutta kun rytinä kohta taas alkaa kasataan sitten niitä pieniä kynttilöitä niin paljon rummun päälle, että liekkien ääni voittaa.
Lähetä kommentti