-
Kun tulee töistä kotiin ja löytää eteisen matolta kortin, jossa on rannan kuva ja toisella puolella rivien välissä kaksi ihmistä katselemassa auringon tanssia toistensa hiuksissa sitä alkaa pohtia, että onko ihminen tarkoitettu elämään arkea lainkaan.
Juu juu tiedetään, että ei ole juhlaa ilman arkea. Tiedetään, että kun aikansa tahkoaa näkkileipää niin saa palkinnoksi jotain. Lusikkaleivän, ketunleivän tai jotain onnenmurusia jostain vahinkopalvelun jäännöserästä. Tiedetään tiedetään että lopussa kiitos seisoo jonkun ahkeran niskan päällä ja hymypatsas jurnottaa hyllyssä.
Meneekö se aina niin, että pitää ensin vetää sitkeää känttyä että voi maistaa elämän?
Mistä sellaiset ihmiset on tehty, jotka seuraavat omaa tähteään? Sellaiset jotka uskaltavat repäistä itsensä irti maasta ennen kuin siihen ehtii painua ura omista jaloista. Sellaiset, jotka heittävät päätään taaksepäin ja nauravat ilmavasti kun joku sanoo sanan pitää. Sellaiset joiden suussa ei maistu sitka.
Sellaisten alla maa joustaa. Sellaisten alta nousee keveys. Sellaiset tekevät polkuja eivätkä kävele toisten urissa. Sellaisten yläpuolella puut taipuvat. Sellaiset kuulevat kun ne puut taipuvat.
Sellaiset jotka eivät kuule, kaatavat puut päällensä. Jäävät niiden alle makaamaan. Huutelevat aikansa apua ja sitten vaan tottuvat siihen, että elämä on siellä puun alla. Elävät pahkanmakuista elämää juurtuneena kiinni pakkopaitaansa. Ovat ihan tyytyväisiä kun onnellisuustutkijat kiertelevät metsissä keräämässä galluppejaan. Ihan hyvä. Ihan kiva. Ihan mukava. Ihan onnellinen. Ihan vapaa. Eivät ano kirvestä vaan tarjoavat hymyillen kaarnanmakuista teetään.
Mikä saa toisen jämähtämään - toisen taas ponnistamaan ylös sieltä? Kuuleeko se toinen jotain sellaista mitä toinen ei kuule? Äänen joka kohottaa eikä jähmetä. Mistä sellaisen äänen voi löytää? Tuntureilta? Metsästä? Radiosta? Palleasta? Hammaspaikasta? Jostain päälaen alta vai päälaen yläpuolelta?
Millainen on lampi jossa vesi seisoo verrattuna sellaiseen jossa vesi solisee? Millainen on solisevan ihmisen sielu?
Mitä aikuinen voi tehdä kun on kyselykausi?
Pitääkö anoa paikkaa uudestaan esikoulusta? Osaisiko joku esikoulutäti tai setä vastata, niillä kun on vielä asiakkaina niitä kyselijöitä. Esikoulun jälkeen ne kysymykset sitten nielaistaan jonnekin häntäluun alapuolelle.
Aika menee puun etsimiseen ja sahausharjoituksiin.
-
3 kommenttia:
Montako kirjaa olet jo kirjoittanut? Ihme, jos et ole. Kirjoita!
Olen haltioissani lukenut blogiasi. Sanattomaksi menen, mykistyn kunnioituksesta.
Olen samoilla linjoilla Pilviharson kanssa: mukava lukea kirjoituksiasi.
Ihmisluonteiden erilaisuus ja kasvatus taitaa selittää paljon sitä, kuka jämähtää ja kuka solisee puron lailla elämässään eteenpäin. Toiset ovat luonteeltaan velvollisuuden tuntoisempia, vanhaan ja turvalliseen takertuvia ja kenties pelkureita ja toisissa on se pieni rohkeuden kipinä... minä haluaisin löytää itsestänikin edes jonkinlaisen kipinän. Mitenhän jotkut saavatkin sen kai jo synnyinlahjanaan?
Uskon vakaasti Nan että meissä kaikissa on kipinä. Se täytyy vaan kaivaa esiin sieltä kaikkien sedimenttien alta. Luonne ja kasvatus vaikuttavat kovasti mutta loppujen lopuksi nekin ovat rakennelmia, jotka halutessaan voi kumota.
Pilviharso, eipä ole tullut kirjailtua. Mutta se että saa osakseen kannustusta on valtavaa. Avaa ulottuvuuksia tähän taivaanrantaan kirjoittamiseen. Kiitos lämmittävistä sanoista.
Lähetä kommentti