Märkiä askeleita myrskyssä

Varoitus: Sisältää yksityiskohtaisen ja yksitoikkoisen päiväohjelman kuvauksen ryyditettynä ruoka-annoksilla ja kävelylenkeillä.

Herään. Yö on mennyt myrskyn tarinointia kuunnellessa. Seitsemässä kerroksessa se viuhuu kohti ja pujahtaa sisään riittävän vanhoista ikkunoista. Pidän siitä, että rytisee. Kun on syntynyt syksyyn, on kai siksi kotonaan sateessa ja tuulessa.

Käytössä on ylimääräinen tunti. On vielä oikeasti aamu, koska sitä on kerrankin askeleen edellä aamu-unisutta. Rakastan tällaisia hetkiä, kun aikaa tulee lisää. Tekisi joskus muulloinkin mieli varastoida tunti ja vapauttaa se sitten sopivan hetken tullen. Systeemi voisi lahjoittaa vaikka jouluna jokaiselle kansalaiselle pari ylimääräistä tuntia, joita sitten voisi käyttää silloin kuin tarvitsee.

Sellainen joka osaa tuhlata aikaa on rikas.

Otan pakastimesta mustikoita sulamaan. Yleensä olen hyvä pitämään ne vain ja ainoastaan jäässä. Toukokuussa sitten täytyy vetää neuroottisesti marjoja, jotta tulee vähän tilaa uudelle sadolle. Puolukat ovat pohjalla kulkeneet jo kahden muuton kautta. Näinä aikoina joku on rahastosijoittaja, joku marjasijoittaja.

Otan kaapista kaikenmaailman jauhot ja sotken taikinaa. Pusseissa vilahtelevat menetetyt päivämäärät. Mikäköhän on oma parasta ennen päivämäärä? Onkohan jossain sellainen rekisteri? Joku ravintoterapeutti sen varmaan osaisi laskea jollain näppärällä kaavalla. Painoindeksi kertaa rasvaprosentti kertaa työpäivien määrä kertaa porrasjuoksunopeus jaettuna vaaliäänestyskerroilla potenssiin pureksitut porkkanat. Heitän loput vanhat jauhot roskikseen.

Luen kirjaa kiinalaisesta Lontoossa. Pieni punainen sanakirja. Otan teeleivät pois uunista. Leikkaan juustoa ja tomaatteja päälle. Syön. Vanhat jauhot eivät ole turhia. Luen lisää kirjaa. Kiinalainen rakastuu Berliinissä. Seuraavaksi hän on jo Portugalissa. Siellä hän luulee rakastuneensa kunnes on liian myöhäistä. Painan mieleeni Portugalilaisen halpahotellin nimen. Jospa lähtisi sinne katselemaan talojen kattoja.

Mustikat ovat sulaneet. Kaadan päälle jugurttia. Syön ja luen toisella silmällä lehdestä sikarikauppiaan kutsumuksesta. On aina vaikuttavaa lukea jostain, jolla on kutsumus. Kun oma kutsumus on vähän sitä sun tätä, tämäkin sikarikauppias vaikuttaa joltakin tarun hobitilta, jolla on sormus takataskussaan. Mistähän Mordorista sen omansa löytää? Hakunilasta vai Jakomäestä?

Vedän kumisaappaat jalkaan, pitkän sadetakin niskaan ja villamyssyn päähän. Villa imee vettä. Ulkona sataa reilusti. Istun juna-asemalla ja luen lisää kiinalaisen kokemuksia. Hän matkustaa Dubliniin. Minä Helsinkiin. Kiinalainen ei haluaisi pyöriä yksinään ympäri Eurooppaa, mutta hän on saanut englantilaiselta rakastajaltaan tehtävän hankkia oman elämän. Jospa kaikki ihmisriippuvaiset toimisivat näin; Tuossa Interrailpassi kaikilla vyöhykkeillä, hanki oma elämä ensin ja jatketaan sitten.

Junassa vastapäätä istuu poika. Hän on jo ihan iso poika, mutta puhe ei ole vielä oikein kehittynyt, hänellä on ilmeisesti jonkin sortin kehitysvamma. Poika osoittelee ja öhkii ohikulkevia junia ja autoja. Hänen äitinsä puhuu kroatiaa ja vastaa maailman kauneimmalla äänellä. Hän reagoi yhtä lempeästi jokaiseen pojan ähinään ja öhinään. Ei sivuuta ja hyssyttele. Voisin istua loppupäivän kuuntelemassa tuota keskustelua.

Kävelen Töölöä kohti meditoimaan. Opettelen hengittämään yhdessä muiden kanssa. Tunnen möhkyröitä rintalastassa. Lennätän niitä aurinkoon. Olo kevenee. Mieli hiljenee. Hetken kaikki on kirkasta ja selvää. Avaan silmät ja olotila haihtuu. Tilalle tulee perinteinen sekava hörhellys. Pitäisiköhän muuttaa jonnekin harekrisnalaan, jotta pystyisi kauemmin roikkumaan keveydessä?

Lähden kävelemään kohti merta. Tasaisin väliajoin tulee tunne, että on pakko päästä meren ääreen. Ehkä olen entisessä elämässä ollut ameeba. Käärin kirjan ja puhelimen muovipussiin, etteivät ne pääse kastumaan laukussa. Sade yltyy. Rummuttaa kasvoja. Pidän siitä, että sataa kunnolla. Pidän siitä, että sade laittaa ihmiset sekaisin. Sotkee suunnitelmat ja kampaukset. Tunteet ja tuskat.

Tuijotan meren riehumista ja juon teetä pullalla kahvilassa. Lämpö. Sitä ei kokisi näin, ellei ulkona sade ja tuuli tekisi tehtäviään. Tällaisella ilmalla pitäisi rakastua. Tukka sekaisin ja poskissa sateen piiskaama puna. Törmätä sellaiseen jonka sateenvarjon tuuli on heittänyt ympäri. Joka on suojaton ja lähdössä lennättämään tunteitaan tuuleen. Tutustua toiseen silloin, kun silmissä ja huulissa virtaa vesi.

Meri on iso ja harmaa. Hieno. Korkeat vaahtopäät lentävät ulapalla. Samassa pöydässä istuu kanssani kaksi miestä. En ymmärrä, mitä kieltä he puhuvat keskenään. On viehättävää kuunnella puhetta, jota ei voi paikallistaa. Tulkita äänien sävyjä ja lämpöä. Puhuvatkohan ihmiset lämpimämmillä sävyillä kylminä päivinä? On hauska kuunnella jutustelua, joka ei ole suomalaisittain tasaista vaan kuin meri ikkunan takana - vuoroin hyökyy ja huilaa.

Matka jatkuu märin askelin meren äärellä. Tasaisin väliajoin aallot iskevät saappaisiin ja sadetakille. Lokit leijuivat ilmassa myrskyn keinuteltavana. Pidän lokeista, niiden röyhkeästä asenteesta ottaa kaikesta irti. Monien mielestä ne rääkyvät ärsyttävästi, mutta itse en tule pahalle tuulelle kuunnellessani niiden huutoa. Lokitkaan eivät hyssyttele. Tekisi mieli levittää kädet ja mennä mukaan. Tuulikin on tänään ihanan kovalla. Sekään ei hyssyttele.

Vastaantulijoita on kovin vähän. Näiden ihmisten seurassa voisi olla hyvä istua iltaa. Heissä on jotain linkolahenkistä. Paitsi turistissa, joka juoksee vastaan ilman takkia. Jokaisen turistin pitäisi saada kokea myrsky, siellä minne matkustaa. Se putsaa esiin jotain olennaista paikasta ja ihmisistä. Pesee puhtaaksi imagoyritelmät.

Juna kutsuu. Kotona odottaa sedän tuoma elokuva enosta. Jacques Tatin Enoni on toista maata. Hän on lainannut sen kirjastosta. Elokuvasta on ollut puhetta vuosi sitten ja sedälle on jäänyt mieleen, että veljentyttärellä on aukko sivistyksessä. Lainaraita tuntuu jotenkin liikuttavalta, vartavasten minulle ajateltu. Voisikohan sitä useammin lainata jollekin toiselle? Muutakin kuin huoliaan ja murheitaan.

Puhelin piippaa. "Omenapiirakka tulee. Kotona?".

On aikamoista saada asustaa toisten ajatuksissa.
On aikamoista saada askeltaa myrskyn matkassa.

-