-
Kävin pankissa. Konttori on mennyt uusiksi. Virkailijat istuvat nyt huurutettujen lasiseinien takana kukin omassa yksiössään. Palvelutiskin sijalla on aulapoika. Katopaneelin alta tulvii lempeän vihlovaa tavaratalojatsia. Kaikki on puhdasta. Paperit loistavat poissaolollaan. Aulapojan jokainen hiushaiven on tasapituinen. On ihmisiä, joista tuuli ei saa otetta.
Samassa tilassa olevaan vakuutuskonttoriin on vuoronumerot. Ketään asiakasta ei ole paikalla kunnes yksi mies saapuu. Ottaa vuoronumeron koneesta. Ilahtuu selvästi kun huomaa olevansa ainokainen. Taulussa vilkkuu 265. Mies menee ovelle, tervehtii sisällä odottavaa virkailijaa, mutta huomaa siinä samassa, että numero kädessä onkin 264.
- Ootas tää onkin väärä, mies sanoo ja palaa takaisin vuoronumerokoneelle painamaan nappia.
Sitten hän marssii takaisin 265 kourassaan sisälle.
- No niin, nyt on oikea.
Täh.
Tuijotan kiiltävää graniittilattiaa. Eteisessä lasin takana laskuautomaatilla pyörivät tuulipuvut ja varvastossut. Heitä ei tarvitse noteerata. Nahkakenkäiset saapuvat lasin toiselle puolelle. Heitä aulapoika tervehtii.
Pöydällä on pankin sijoitusjulkaisu ja terveyslehti. Toistakymmentä vuotta sitten pankin pöydillä tarjottiin Seuraa, Hymyä ja Apua. Eivät taida sopia enää atmosfääriin. Anita Hirvosen ja Matti Nykäsen ovat korvanneet kuntoileva kulttuuriministeri ja sijoittava kirjailija. Lehdissä ei näy lukemisen merkkejä. Aulapoika tuijottaa tietokoneruutua. Onkohan hän jotain eri lajia. Hänessäkään ei näy merkkejä seurasta tai hymystä . Lopulta apu saapuu virkailijan muodossa.
Käteltyämme hän vie minut koppiin ja sulkee liukuoven äänettömästi perässäni. Sitten hän ryhtyy näpyttelemään.
Sekoitan häntä kysymällä, eikö häiritse, kun ei enää voi jutella työkavereiden kanssa, kun on seinä välissä seuraavaan koppiin. Virkailija myöntää, että kurjalta vähän tuntuu, mutta kun huippusisustussuunnittelija halusi jokaiselle oman yksilöllisen tilan. Ei sitten näy niitä päitä tiskin takaa.
Olisi nyt porannut edes pienen kurkistusreiän seinien välille. Virkailijan messenger vilkkuu. Jotain sentään. Päät nousevat bittimuurin takaa.
Tiedustelen, mitä mieltä virkailija on kattopaneelimusiikista. Menossa on kevyen ärhäkkä viulusoolo. Ei kuulemma oikein siedä sitä, mutta kun sen on sisustussuunnittelija valinnut. Eikö edes perjantaina soi jotain muuta? Miksei, mutta kun sisustussuunnittelija on määrännyt, että vain tätä tiettyä pitää kuunnella.
Katselen tyhjiä seiniä. Puhumme virkailijan lapsesta. Yrittää kovasti opetella lukemaan. Jutellaan siinä lastenkirjoista. Runoja ja riimejä höpöttävät kotona. Eikö tuohon seinälle voisi laittaa lapsosen piirrustuksen tai valokuvan päivää piristämään, kyselen. Miksei, mutta kun sisustussuunnittelija on kieltänyt. Sellainen oma sotkee kuulemma vaan.
- Ja onhan täällä tuo. Virkailija osoittaa taakseni.
Näen postikortin kokoisen akvarellin. Siinä on harmaa neliö ja ruskea viiva. Jokaisessa kopissa on kuulemma samantapainen pikkumaalaus siinä kohdassa. Virkailija oli yrittänyt vaihtaa taulunsa naapurin sinertävään, kun pitää kovasti sinisestä. Olisi tullut rippunen lisää väriä ja hyvä mieli. Naapurikin oli ollut suostuvainen vaihtokauppaan. Mutta sitten sisustussuunnittelija - kukapa muu- oli reagoinut ja sanonut, että ei sellainen kyllä käy.
Saamme paperit kuntoon. Kätellessämme hyvästiksi toivotan virkailijalle paljon hetkiä lastenkirjojen parissa. Hän hymyilee. Sitten hän pistää ilmeensä peruslukemille, ottaa ryhdin ja lähtee hakemaan uutta ihmistä koppiin.
Kevyen ärhäkkä viulusoolo sterilisoi ilman jäljiltäni.
Mietin kotimatkalla, ketä tuollainen steriiliys palvelee. Rahaa tietenkin. Luoko viileys pätevyyttä? Pitävätkö huuruiset lasiseinät lakki kourassa tulevat loitolla? Puhtauteen on vaikeampi saapua kertomaan likaisesta konkurssista. On helpompi tehdä iso riskisijoitus, kun mikään ei muistuta arkisesta. Veisikö piirrustus seinällä kurssit alas? Onko arki hävitettävissä kiiltovahalla?
Tuntuu siltä, että aika on kääntymässä sellaiseksi, että tuollainen viileä vieraannuttaminen on vähän out. Ehkä kulman takana odottavat jo luomupankit tuloaan. Tarjolla mansikkakakkua, ristikkolehtiä, Junnu Vainion kokoelmalevyä ja eläviä päitä tiskin takana. Huurussa vain pakkasilmasta saapuvien silmälasit.
Kotona eteisessä vastaan mönkii hikinen sukka. Siinä vasta sisustussymboli.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti