-
Kotiovelta lähtee hiekkatie Helsinkiin. Se seuraa jokea pikkulaitureiden ja poukamien läpi. 15 kilometriä idylliä ytimeen. On suoranainen ihme, että steriilit asuinalueet ja asfaltti eivät ole päässeet käsiksi tuohon maisemaan. Joku ympäristöpoliitikko on ollut todella ihminen paikallaan jossain kaupunkisuunnittelun kokouksessa. Naapurikaupunkien välille viheraluetta, metsää ja nurmikkoa jalkapallolle ja auringolle hop hop. Nuija pöytään KOPS.
Tervehdin pyörän selästä virtaavaa koskea ja lehmiä laitumilla. Poikkean Kivennokkaan taiteellisen tädin pitämään kahvilaan. Puinen norsu vilkuilee surumielisesti. Isot pojat haluaisivat pistää siirtolamökit ja kahvilan termiittien ruuaksi ja rakentaa saareen lasipalatseja. Toivottavasti joku lyö ne nuijat pöydille.
Istun keinuun. Horisontissa leviää Helsingin ranta. Rannalla kisailevat vapaina pienet pojat, koira ja lammas. Kaislikossa nököttää iso kelluva mies. Se on tervan ja höyhenten peitossa. Kesämies? Nykymies? Kuin mielenosoituksena tuuli tarttuu mieheen ja kaataa sen mereen. Mies uupuu ja uppoaa pinnan alle. Ei jaksa enää keikkua katseen alla. Päätän jättää tällä kertaa pelastustyöt sikseen. Hätäkeskustakaan tuskin kiinnostaisi nykymiehen rappio.
Jatkan matkaani. Törmään ajan kitisyttämään kauppa-autoon. Ostan eskimon. Muut jäätelöt tuntuvat keikailevan nykyaikaisilta. Teatteri kutsuu. Tien toisella puolella menee Waltarin Noita palaa elämään ja toisella puolella Hamlet. Molemmissa tehdään tosissaan töitä. On hienoa kun ei tehdä puolivillaisesti. Onko väliä edes sanomalla, kun tulee vaan tunne, että noilla tuolla on sanottavaa.
Paluumatkalla ajan auringonlasku kintereilläni. Puolen yön lähestyessä ohitan kaupungin hernepellon. Siellä on ihmisiä poimimassa ja syömässä. Pysähdyn nappaamaan muutaman palon, oikeastaan haluan nähdä keitä nuo peltoaktivistit oikein ovat. Tunnelma on puhtoinen. Joku hyräilee.
Sitä haluaisi nuijien varteen sellaisia ihmisiä, jotka viihtyvät hernepellolla keskellä yötä.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti