Muurahaisen valinta

.
MUURAHAISEN VALINTA

.
Eli kerran muurahainen, jota ei huvittanut yhtään ahkeroida. Päivät pitkät se lähinnä esitti ahkeroivansa, mutta todellisuudessa se vain käyskenteli ympäriinsä. Se ei haravoinut tuntosarvillaan maata, vaan katseli avaraa taivasta. Välillä se nappasi silmälumeeksi neulasen olalleen. Ei se sitä koskaan kuitenkaan pesään kantanut. Heitti menemään sopivan tilaisuuden tullen.

Muut huomasivat pikku hiljaa tuon laiskurin elkeet. Muurahainen puhuteltiin ja se sai rangaistukseksi yövuoroja. Se ei kuitenkaan saapunut paikalle yökorrenkantoon ja niin muurahainen haastettiin oikeuteen vastaamaan tekemättömyydestään. Lautamieskirvat eivät lotkauttaneet korviaan sen puolustuspuheenvuorolle, että keko oli jo riittävän iso. Niin muurahainen laitettiin keon uumeniin kaltereiden taa. Vankilan hoitaja ei kuitenkaan pitänyt muurahaisen lusimisasenteesta. Se oli liian hyväntuulinen. Niinpä se karkoitettiin pesästä.

Muurahainen siirtyi elelemään läheisen lammen rannalle. Se alkoi ajan kulukseen harrastaa surffausta kaarnanpalasilla. Muutaman päivän päästä se oli sulava osa aallokkoa. Välillä se huilasi ja heitti huulta vesikirppujen kanssa.

Muut muurahaiset vihasivat tuota lorvehtijaa syvästi. Ne mulkoilivat sen viiletystä laineilla rannalla raataessaan. Muutamat yrittivät jopa ampua sitä hiekanjyväsillä. Toiset taas laittoivat kiertämään siitä katkeranmakuisia huhuja. Se oli kuulemma vaarallinen ja kaikinpuolin sairas tyyppi. Onneksi eräs termiitti katkaisi huhuilta siivet kutsuessaan muurahaisen mukaan eläinsuhdeviikonloppuseminaariin. Siellä vallitsi avoin ilmapiiri ja muurahainen sai olla oma iloinen itsensä.

Vähitellen muurahainen sai rauhan myös lajitovereiltaan. Ne eivät enää välittäneet häiritä sen elämää. Tyytyivät vain kertomaan jälkeläisilleen opettavaisia tarinoita muurahaisen turman tiestä, jotta nämä ymmärtäisivät valita toisin.

Muutama alkoi kuitenkin puhua muurahaisesta hiljaa myös toiseen sävyyn. Jossain piireissä sitä alettiin suorastaan ihailla ja pitää sankarillisena hahmona. Puhuttiin, että se oli löytänyt muurahaisten todellisen olemuksen. Eräänä päivänä muurahaispesästä irtaantui pieni ryhmä. Ne marssivat lammelle tapaamaan muurahaista ja kysyivät, voisiko tämä opettaa heille todellista elämää. Muurahainen totesi, että ei se muusta tiennyt kuin että teki sitä mitä huvitti. Käski ottamaan kaarnan alle ja nauttimaan aalloista. Niin nämä muurahaiset pääsivät uuden elämän alkuun. Niistä tuntui uskomattomalta, että ne eivät olleet koskaan aikaisemmin nähneet taivasta, vaikka se oli koko ajan roikkunut siinä yläpuolella. Sellaista ei näe, mitä ei osaa katsoa kohti.


Siitä lähtien melkein joka päivä lammelle ilmaantui lisää muurahaisia, jotka halusivat tehdä pesäeron kotipesään. Lopulta pesässä ahersi enää yksi muurahainen. Kaikki muut olivat liittyneet lammen osuuskuntaan.

Ainoa ahertava muurahainen oli jo vanha mutta edelleen voimissaan. Se ei hätkähtänyt pienistä. Se oli nähnyt monet pesänvalloitusyritykset. Huhuttiin, että se oli katsonut karhua silmiin ja onnistunut pelottamaan otson pelkällä katsellaan korpeen. Kun vanha muurahainen keräsi neulaskimppuja lammen rannalla, muut huutelivat sille omasta mielestään hauskoja sutkautuksia auringonoton lomassa. Niitä selvästi häiritsi, että vanha muurahainen jatkoi raatamista. Kerran vanha muurahainen yritettiin jopa väkisin kantaa kaarnalaudan päälle kokeilemaan surffausta, mutta se pääsi pinteestä, kun taapernaakkeli käynnisti juuri silloin ilmahyökkäyksen.

Vanha muurahainen jatkoi työtään välittämättä toisista. Se tunsi sarvissaan, että ilmassa oli talven tuntua. Pian koitti päivä, jolloin se vetäytyi keon uumeniin.

Ja niin talvi saapui. Lammen muurahaiset jäätyivät yhdellä viiman henkäyksellä lumirakeiden sisälle. Ne olivat pitäneet hauskaa loppuun asti. Tuuli järjesti niille kauniit hautajaiset heittämällä ne kevyesti ilmaan kohti taivaan avaruutta. Ne leijailivat hiljaa alas laskeutuen kuka minnekin talven valkoisuuteen.

Vanha murahainen nukkui pesässään pitkän talven. Se ei enää herännyt kevään tullen, vaan kuoli yksin valtavan elämäntyönsä uumeniin. Tyynellä mielellä se oli uneksinut heilurista, joka heilauttaisi sen takaisin toisten luo.

Lähdön hetken koittaessa sen viimeinen ajatus oli, että loppujen lopuksi ei ollut merkitystä oliko kuljettanut kortta vai kellunut kaarnalla.

.
.