Pysähtymistä

.

Olen viime aikoina kokeillut pysähtymistä. Pysäytän ajatukseni, tunteeni ja älämölön päässäni. Miten? Lättänän tyynyn avulla.

Silloin kun tuntuu, että alkaa ahdistaa tai aivoissa tiluliluttaa istun lättänälle tyynylle yksiöni lattialle ja pistän silmät kiinni. Hengittelen hiljalleen niin että pallea pöhisee. Yritän keskittyä vaan vetämään sisään ja puhaltamaan ulos.

Olen kuin vastasyntynyt. Puhisen ja tuhisen lattialla. Tunnen oloni turvalliseksi.

Aluksi päässäni juoksentelevat kaikenlaiset tyypit sukulaisista Hitleriin. Vähitellen töminä kuitenkin vaimenee ja enää vain silloin tällöin joku vilistää koneiston läpi. En anna sen häiritä.

Muutaman kerran jälkeen selkäranka oikenee risti-istunnassa. Ei tee mieli retkottaa. Huomaan, että kun ryhtiä piisaa, on helpompi keskittyä. Kuullostelen kolotuksiani ja mielessäni täytän itseni lämpimällä valolla. Siinä sivussa näen värejä. Aluksi sameita ja sitten vähän kirkkaampia.

Oikeastaan olisi kai ihan sama mitä teen; seisonko päälläni vai nostanko keskisormet pystyyn. Pääasia on hämätä päätä. Se kun yrittää saada minut tuohtumaan kaikenlaisesta tehdystä ja tekemättömästä. Oma pieni rayhääjäni. Joka tapauksessa kun istuskelen näin lättänällä tyynyllä kuvitteellisessa auringonpaisteessa tulee sellainen olo, että tuo räyhääjä on tosi tosi pikkiriikkinen.

Tuntuu siltä, että olen osa suurempaa. Maailma vyöryy iloisesti ovista ja ikkunoista. Minä keinun jossain lempeässä ja valoissassa.

Tuntuu että sisälläni hiljaisuudessa puhuu joku, joka on paljon todellisempi ja vahvempi kuin tuo pieni räyhääjä.

Se olen minä itse.

Aion tutustua tuohon hiljaiseen tyyppiin tulevina päivinä. Ja aion pitää vähän hauskaa tuon pienen räyhääjän kustannuksella. Se kun luulee olevansa yhtä kuin minä.

Lättänällä tyynyllä istuen voi päästä ehkä hyvinkin jonnekin - lähelle tai kauas.

.