-
On kauheaa käsittää, että ei tunne enää toista ihmistä lainkaan. On kauheaa käsittää, että on puuhaillut ihmisen kanssa vuositolkulla, ilman että on oikeastaan edes katsonut toista silmiin. On kauheaa käsittää, että itse on ollut se joka vain kouhaa eteenpäin eikä näe että toinen on muuttunut näkymättämäksi. On kauheaa herätä näkemään toinen juuri silloin kun hän on katoamaisillaan. Kun kädet kurkottavat, mutta enää ei saa kiinni.
Sitä yrittää sitten parsia toista kasaan, mutta entä jos reikä on suurempi kuin se mitä yrittää parsia. Eihän siitä tule muuta kuin söhryinen tekele. Sormenpäät verille. Eikä toista voi parsia. Toinen ehjä saati rikkinäinen.
On hurjaa huomata, että toiset ihmiset ovat tottuneet lastaamaan huolet omaan selkään. On hurjaa huomata, että ottaa ne vaan kantaakseen eikä pudota mitään pois. On hurjaa huomata, että kun omat huolet haluaisi pistää jakoon, niin kaikki makaavatkin reporankana tantereella sortuneina huoliensa alle. On hurjaa huomata, että tässä sitä on yksin kaiken keskellä ja uutta kantamusta tulee ovista ja ikkunoista. On hurjaa huomata, että ei olekkaan ketään riittävän tyhjäkätistä jolle kertoa, lastata tai jakaa. On hurjaa huomata, että ei jaksa kantaa edes itseään saati toisia. On hurjaa kuulla kysymys, kuka kantaa sinua. On hurjaa huomata, että ei tiedä vastausta.
On kipeää tajuta, että täällä ollaan yksin. On kipeää tajuta, että selkääntaputukset hukkuvat tyhjyyteen. On kipeää tajuta, että kaikki on omissa käsissä. On kipeää tajuta, että kukaan toinen ei voi ottaa surua pois. On kipeää tajuta, että askel vie horjahduksen kautta kaatumiseen.
On surullista huomata huteruus itsessä - toisissa.
Kun ympärillä on paljon väkivaltaa, joka kohdistuu ihmisiin, joista välittää, se vie pohjan kaikelta. Pienet ja isot ihmiset kiduttavat toisiaan. Kuristavat toisiaan hengiltä. Toivovat toistensa kuolemaa. Se saa tuntemaan vihaa, avuttomuutta, itseinhoa ja syyllisyyttä. Se saa tunteet virtaamaan, mutta vääriä uomia. Likaviemäriin, joka saastuttaa mielen ja kehon. Se saa vihan syttymään minussa. Se saa minut unohtamaan kauniin.
Se saa toivomaan, että omistaisi pesukoneen, jossa voisi pestä toisten likapyykit ja palauttaa kauniin valkoisena ja viikattuna takaisin. Mutta sellaista konetta ei ole. Eikä tule.
Se saa toivomaan, että omistaisi leivänpaahtimen, josta pomppaisi ilmaan rapeaksi paahtunutta itsearvostusta ja terveellistä itsekkyyttä.
Se saa toivomaan, että omistaisi imurin, joka imisi kaikki pelot ja ankeudet superteholla suoraan pölypussiin eikä yksikään pääsisi sieltä pussista ulos.
Pistää nöyräksi, kun joutuu laittamaan oman keskeneräisyytensä vartaaseen grillattavaksi karrelle.
-
