Koomapotilas virkoaa

.

Minulla ei ole ikinä ollut ikäkriisejä. En usko sellaisiin. Ne ovat ikärampojen keksintöä. Sitä huomaa kuitenkin kasvaneensa. Ulos kaikesta. Olo on kuin halvaantuneella koomapotilaalla joka herää ja yrittää jatkaa elämäänsä huomatakseen, että kaikki täytyy opetella uudelleen.

Huomaamattani olen alkanut tehdä kaikkea jotenkin ajattelemattomasti. En osaa hengittää, kavellä, syödä saati nukkua tai herätä. Haukon henkeä pinnallisesti puhisten välillä hyperventiloiden typeristä asioista. Kävelen hartiat lysyssä minne sattuu. Syön hotkien, samalla silmilläni ahmien jotain mainoslärpäkkää. Alan oivaltaa miksi jotkut ihmiset siunaavat ruokansa ja tekevät syömisestä hartauden. Maustavat ateriansa kiitollisuudella ja kunnioituksella puutarhakalustekuvaston sijaan. Menen nukkumaan väsyneenä ja herään väsyneenä. Ajattelen vanhoja ajatuksia.

Olen sitten opetellut hengittämistä, kävelemistä, syömistä ja nukkumista. Sitä on joutunut pohtimaan ihan asia kerrallaan, miten tämä kaikki tapahtuu. Täytän keuhkot ilmalla syvältä ja annan sen kulkeutua rauhassa ympäriinsä. Ajattelen, että tässä sitä virtaa elinvoimaa hiphei. Harjoittelen kävelemään rintakehä auki katse horisontissa kevyenä kuin keijukainen. Opettelen pureskelemaan ja maistamaan uudestaan. Se on aika vaikeaa näin aikuisiällä. Rauhoitan mieleni illalla, jotta voin nukahtaa virkeänä. Noustessani yritän muistaa ajatella tuoreita ja kauniita ajatuksia.

Tulos: Ainakin kaurapuuro maistuu vähän paremmalta.

Kaikken vaikeinta ovat vanhat ajatukset. Ne houkuttavat palaamaan vanhaan. Ne ovat tehneet minusta minut.

Tätini kellarissa on 18 vuotta vanhoja mansikkaviinipulloja. Ei sitä pilaantunutta litkua pois kuulemma raaski heittää. Täti ajattelee, että aina sitä joku loppasuu saapuu, jolle jonain päivänä voi tarjota. Sellainen, joka ei niin perusta mausta, vaan enemmän siitä että kunhan on reilusti tarjoilua. Siinä kylillä on pari entistä aidankorjaajaa, jotka täyttävät kriteerit. Pidän tätiäni hiukan hömelönä vuosikertapulloineen, mutta taidan olla itse ihan samanlainen. Minä säilön vanhoja pilaantuneita ajatuksia. Tarjoilen niitä itselleni ja toisille, jos joku sattuu baariini poikkeamaan. Ei niitä raaski pois heittää, kun ne on 29 vuoden aikana hartaudella purkitettu. Uskomuksia siitä, mitä olen ja mitä en ole. Uskomuksia siitä, mitä toinen on tai ei ole.

Niiden ajatusten takia olen rajoittunut enkä uskalla olla muuta koska luulen, että ne ajatukset ovat totta. Oikeasti ne ovat jotain höttöä vailla totuuspohjaa, mitä olen poiminut matkaan ihmisten puheista. "Näkösi huononee kun juot rasvatonta maitoa." No huononi se. "Siinä vasta kovapäinen tyttö." No niin yrittää olla. "Ei sinusta balettitanssijaa tule." Ei tullut. "Neitsyt turvautuu kaikessa järkeensä ja tunne-elämä on sekavaa." Kiitos 80-luvun barbiehoroskooppi, näin on.

Aikomukseni ei ole suinkaan syyttää ympäristöä. Itse tässä tiensä valitsee, mutta hitto soikoon kuinka monta miljoonaa täysin abdurdia tuulesta temmattua uskomusta sitä on päähänsä päntännyt, jankuttanut ja rakennellut. Mitä jos olisin hokenut taaperosta alkaen, että olen supernäkökyvyn omaava balleriina, joka osaa näyttää tunteensa.

Pitäisikö alkaa hokea nyt?

Omat uskomukseni ovat suurin syy siihen, että ajattelen olevani kykenemätön siihen ja tuohon. Kun sitten hoen asiaa riittävän kauan itselleni vakuuttuneena, että näin on, niin ei mikään ihme, että näin sitten on. Kyseessähän on lähes kolmenkymmenen vuoden kiinalainen aivopesu oman pään sisällä. Eihän sellaista voi vastustaa edes kovapäinen tyttölapsi.

Onneksi säilönnän voi alkaa tuoreista aineksista uudelleen. Valinnanvapautta piisaa ja tuotekuvasto pursuaa eri elämäntyylejä ja ajatusvyyhtejä. Mistäköhän sitä aloittaisi?

Olen vähän katsonut kieroon keskiluokkaista tietenkin-elämää, jossa naiivisti eletään läpi tietyt vaiheet tietyssä järjestyksessä, koska tietenkin niin kuuluu tehdä. Onni on ruusuköynös tietenkin ison omakotitalon seinällä ja lapsi, joka on tietenkin kehityksessä edellä naapurin jälkikasvua. Mutta ehkä tuollainen aivopesu olisi kuitenkin aika lempeä ja kaunis.
Kyseenalaistamatonta kauneutta ja pieniä ruusun piikkejä.

Mutta koska yksi uskomuksistani on, että en oikein tiedä, mitä haluan, niin en pystyisi sitä ruusuköynöstä pitämään hengissä. Leikkaisin sen juurineen ja sallisin sen lapsen taantua rikkaruohojen keskellä.

Ensin pitäisi kyllä päättää, mitä tässä tahtoo. Alan ymmärtää niitä joilla iskee paniikki alttarilla. Tietämättömyys on hämmentävää. Ei tässä muuten voi oikein tilata muuta kuin puutarhakalusteita. Kun tietää tahtonsa, voi heittää vanhat uskomukset juurineen tunkiolle. (Ja kuin tämän vakuudeksi valtava salama välähtää ikkunassa ja ukkojumala jyrähtää.) Kiitos kannustuksesta sinne yläkertaan.

Sitten voi herätä koomasta ottaa vuoteensa ja kävellä rakentamaan legolandiaa, jossa kaikilla on kivaa ja yksi iso mutteri keskellä päätä.

.