-
Meri hakkaa lasiseinää vasten. Joku on vanginnut sen akvaarioon. Se oli turha teko. Meri on suuri. Se tulee yli. Se pirstoo sen, mikä ei ole todellista. Siltä ei voi paeta. Edes unessa.
Valkoinen varjo heittelehtii vedessä. Se on pitsinen, käsintehty. Siinä on reikiä, jotta aurinko voisi kurkistaa sisään. Mutta päivänvarjoa on käytetty myrskyssä. Sille on käynyt vähän huonosti. Se on kadottanut keveytensä. Se on kadottanut aurinkonsa, jolta suojautua. Se on kadottanut virkansa.
"Kaunis", huokaavat ne, jotka näkevät myrskyn läpi. Huokaajat eivät näe, että jatkuva taisteleminen on saanut varjon taipumaan. Sen taipuminen on uupumukseen kiedottua kauneutta. Tyrskyjen vangin pakotettua toimettomuutta. Varjo antoi ymmärtää, että se selviäisi, mistä vaan. Se ei ollut valhetta, mutta valheeseen kiedottua. Vihdoin varjon täytyi kääntyä ympäri ja paljastaa itsensä.
Meri valuu varjoon. Hyökyy läpi. Ennen varjo vastusti, otti selkäänsä, kannatteli virtaa. Nyt se antautuu vietäväksi. Se ottaa vastaan, vaikka pelkää hajoavansa. Se pelkää meren voimaa. Voimaa, joka kuuluu sille, joka uskaltaa ottaa vastaan.
Mutta sellainen ei huku, joka suostuu syleilyyn vapaaehtoisesti. Sellainen pääsee osaksi merta. Sellainen valjastaa voiman. Sellainen vapauttaa itsensä auringon varjosta ja muuttuu todelliseksi. Kun varjo muuttuu todelliseksi, se ei enää suojaa itseään peloilta. Siitä tulee siivetön joutsen, veden viettelemä. Virran vanki, hukkuva, suojaton.
Joutsen ponnistelee hurjalla voimalla yhä uudestaan ja uudestaan. Ponnistelee vajotakseen taas. Siivetön ei ymmärrä antautua. Hukuttautua. Siivetön ei näe meren taa. Siivetön kaipaa tyyntä, mutta saa vastaansa raivon. Armottomat arvet.
Meren on pakko riepotella joutsenta. Niin on kirjoitettu hiekkaan. Joutsen ei ole meren vihattu. Joutsen on rakastettu. Meren muusa. Mutta meri ei voi keinuttaa rakkaintaan nyt. Muuten joutsen ei opi tuntemaan rakastettuaan, vaan jää lipumaan pinnalle. Pinnalla lipuminen on hukkaan heitettyä rakkautta, kaunista katsella, mutta vasta meren pohjamudissa voi ikuinen kohdata hetken. Vasta siellä voi nähdä itsensä ja toisen.
Lopulta taistelu tyyntyy. Joutsen vajoaa. Joutsenen kaula taipuu. Äärettömässä äänettömyydessä joutsen antaa itselleen luvan luopua. Se vaihtaa kamppailun luottamukseen. Se vaihtaa tempomisen olemiseen. Se vaihtaa näkymisen katoamiseen. Se vaihtaa itsensä iättömyyteen. Leijuen pohjamutiin. Kadoten niin ettei enää löydä itseään. Hukaten nimensä. Häivyttäen arpensa.
Ja kun siivetön lopulta päästää irti, se kohoaa ja lentää aallokon läpi. Tyrskyillä ei ole siihen enää mitään valtaa, sillä meri on nyt sen, jota ei enää ole. Rakkain, joka on tullut luo.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti